Kronoksen 65-vuotisjuhlanumerossa täytyy luonnollisesti käyttää hyväkseen tilaisuus tarkastella myös oman, tällä hetkellä 36-vuotiaan, lehtemme Kronikan taivalta. Opiskelijahuoneen arkistokaapissa lymyilevät lehden vanhemmat numerot ovat varsin kirjava joukko aikansa asenteita, sen hetkistä muotia ja monin tavoin lähes muuttumatonta opiskelijaelämää.
Aloitetaan jälleen punaistakin punaisemmasta 70-luvusta. Kaikkien aikojen ensimmäinen Kronikka julkaistiin 25.10.1974 alun perin Kronoksen ja sen hallituksen tiedotuslehtenä. Ohuita, noin kuukauden välein ilmestyviä tiedotuslehtisiä alkoi poliittisen aktiivisuuden kulta-aikana ilmestyä niin tiuhaan tahtiin, että niiden ympärille päätettiin perustaa lehti. Kronikka joutuikin osaksi oikeaa tiedotuslehtien ryöppyä, kun samaan aikaan historian laitoksella ilmestyi Akateemisen sosialistiseuran Aurora, sosiaalidemokraattien Seikka ja kilpailijana Historian Laitoksen Porvareiden HiLaPo.
Kronikan nimi valittiin lopulta hallituksen järjestämän kilpailun turvin. Vaatimuksena nimen tuli ”… jotenkin ilmentää Kronoksen luonnetta demokraattisena järjestönä, historian opiskelijoiden etujärjestönä. Nimi voi olla historiallinen tai laitokseemme tai opiskeluun liittyvä. Ennenkaikkea sen on oltava iskevä ja mieleenpainuva.”(Kronos-tiedote 4/74) Kronikka voitti toiseksi tulleen ”Kronosauruksen”, siinä missä kunniamaininta annettiin ehdotukselle: ”Kronos taistelee – miehet kertovat”.
Ei tusinaviihteelle…
70-luvun Kronikat erottuvat pahvisten kansioiden joukosta hieman karkealla ulkoasullaan. Kirjoituskoneella kirjoitetut ja monistetut liuskat on niitattu yhteen yläkulmasta tai keskeltä reunaa. Sisältö on ajalle ominaisen painavaa ja julistavaa, kuten numeron 3/77 pääkirjoitus tarmolla esittelee: ”Kyllä tässä lehdessä luettavaa on, enimmäkseen vakavaa. Toivottavasti yleissävy ei ole liian vakava. Mitään ylikansallista ja ylikevyttä tusinaviihdettä ei varmasti löydy!”
Sivuilla kulkevatkin pääasiassa neuvostoliittolaisen oppikirjallisuuden lisäämistä vaativat adressit, ”marxilais-leniniläinen historiatieteen traditio” ja ystävyys, yhteistyö ja avunanto –retoriikka. Myöhemmin mukaan mahtuu kuitenkin myös ripaus runoutta, fuksi kertoo –palsta ja uusia kirja-arvosteluja. Lehtien myöhempi arvo syntyykin siitä, kuinka ne todella ovat aikalaislähteitä ja tilanteessa mukana. Vuonna 1977 Kronikassa julkaistiin muun muassa Heikki Ylikankaan uunituoreen Nuijasota-kirjansa esittelyssä Historiallisen Yhdistyksen keskustelutilaisuudessa pitämä alustus ja haastattelu, jossa Ylikangas pohtii kirjan kirjoittamisprosessia ja kysymystä historiantutkimuksen subjektiivisuudesta: ”Kenelle siis myötätuntoni osoitin?”
…tai kenties sittenkin?
Jos huumorin oli vaikea löytää sijaa alkuvaiheen Kronikoista, 80-luvulla sen annettiin paikoin jo onneksi vähän rehottaakin. Sarjakuvat, kertomukset ja ristikot valtasivat tilaa, kun lehteä toimitettiin joka lehteen vaihtuvan toimituskunnan voimin. Vaikka poliittisuus katosi jyrkästi, 70-luvun teemojen käsittely ja historia jatkuivat vuosikymmenen loppuun saakka, jolloin muotiin nousivat ekologisuus ja uudenlainen yhteiskuntakriittisyys. 80-luvun epäpoliittisuutta kuvaavat hauskasti vuoden 1989 Kronikan 15-vuotisjuhlanumeron kirjoittajat: ”Nykyisin Kronikka on kuin muutkin ainejärjestölehdet: riippuvainen opiskelijoista. Politiikkaa ei ole lehdessä sen enempää kuin ihmisissäkään. Jutut on ihan yhtä tylsiä, hauskoja, kantaaottavia tai lässyjä kuin mekin.”
Kronikka onkin aina toimituskuntansa ja laitoksensa luomus. Vuoden 1997 Kronikan päätoimittaja Mirkka Lappalainen kuvasi vuoden 2004 haastattelussa Kronikkaa artikkelikokoelmamaisena julkaisuna, joka oli jossain määrin irrallaan Kronoksen muusta toiminnasta. Sen oli tarkoitus palvella kaikkia kronoslaisia aktiivijoukon sijaan. 1990-luvun loppupuolen Kronikat täyttyvät hyvin kirjoitetuista novelleista, runoista ja historiallisista artikkeleista. Nuori kirjoittaja pohtii vaikeaa ammatin ja elämänpolun valintaa ja vaihto-oppilas jännittäviä sivuaineratkaisuja folkloristiikasta muinaisiiriin. 90-luvun alun laman uudelleen synnyttämä vahva yhteiskuntakriittisyys haihtuikin vuosikymmenen loppua kohden. Joukosta erottuu muun muassa liilakantinen, vuoden 1994 ”suuri jumalallinen ja yhteiskunnallinen numero”, jossa räksytetään värikkäin sanankääntein milloin millekin.
Opiskelijaelämän ikkuna vai avaimenreikä?
Kronikka on omalla tavallaan hauska tirkistysaukko viime vuosikymmenten opiskelijaelämään. Yhteiskunnallisten painotusten, aikansa uutuuskirjallisuuden ja historian tutkimuksen muuttuvien suuntausten lisäksi vanhoja lehtiä selatessa on mukava tarttua yksityiskohtiin historianopiskelijoiden arjesta ja juhlasta. Vuoden 1977 Kronoksen pikkujoulujen mainos toivoo sisäänpääsymaksuksi pientä, itse tehtyä lahjaa, ja voipa nykyisen palloiluvuoron edeltäjänä nähdä kronoslaisille avoimen, viikoittaisen lentopallosalivarauksen Porthaniassa.
Toisin sanoen hyvin moni asia on säilynyt ennallaan. Eräässä lehdessä taidettiin erikseen mainita, että tällä kertaa emme käsittele tutkintouudistusta, mutta seuraavassa numerossa se olisi taas varmasti mukana. Lehden monesti vaihtunut kirjoittajakaarti on täynnä tuttuja nimiä, joiden joukossa on muun muassa nykyisiä ja entisiä professoreita ja fuksien tuntemia peruskurssien vetäjiä. Kronikan sivuilla toistuvat vuosi toisensa jälkeen kiitokset innokkaille kirjoittajille, opiskelijoiden ympäröivän maailman tarkastelu sekä vilpittömät kiroukset lähestyvästä deadlinesta. Kaikki kuuluvat asiaan.
Kaisa Autere
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti