keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Kronikka 0208 painoon!

Ystävät, 

musta kukko on ollut suopea meille ja Kronikan numero 2 on juuri lähtenyt Yliopistopainoon. Antimista voimme nauttia toivottavasti ennen vappua :)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Toista numeroa kohti

Vuoden toista lehteä tehdään jo vimmatulla vauhdilla. Kiitos kuuluu kuuliaisille ja loistaville kirjoittajille, jotka palauttivat juttunsa ajoissa ja jotka ennen kaikkea kirjoittivat niin hyviä tekstejä, ettei meidän päätoimittajien ole tarvinnut niihin juuri koskea. Muutenkin lehdenteko näyttää sujuvan tällä kertaa nopeammin, kun yksi lehti on jo takana ja periaatteet kuvankäsittelystä ja taittamisesta selvillä.

Tähän mennessä siis kaikki palautetut (!) jutut on oikoluettu ja sijoitettu taittopohjaan. Osa kuvistakin on ehditty käsitellä ja siirtää tekstien sekaan. Suloisimpien kuvien joukossa olivat lasten historia-aiheiset piirustukset, joista löytyi tosin pelottavan väkivaltaisia teoksia.

Lisää paljastuksia uudesta lehdestä seuraa myöhemmin, Aleksandrian työläiset vaikenevat tällä erää.

perjantai 29. helmikuuta 2008

Ensimmäinen lehti ulkona!

Jei, 

ensimmäinen lapsemme näki päivänvalon 27.2. puoliltapäivin. Päätoimittajat ovat ylpeitä ja erittäin tyytyväisiä ensimmäiseen numeroon, vaikka oikoluku olikin osittain heikkoa ja lehteen oli jäänyt muutamia nimi- ja tittelivirheitä. Näistä virheistä opitaan ja lähdetään suunnittelemaan entistä upeampaa Kronikka 2/2008 :)

Katri & Heidi

maanantai 18. helmikuuta 2008

Viimeisiä viedään

Kronikan ensimmäinen numero alkaa olla painokunnossa. Tänään lehti sai symboliikkaa hehkuvan kannen ainutkertaisella fonttityylillä varustettuna. Muutkin fontit on viilattu paikoilleen, tavutukset sumplittu ja värit varmistettu painoon soveltuviksi. Jäljellä on enää lehden muuttaminen pdf-muotoon, joka on viimeinen koetinkivi. Siinä kun tahtoo kestää useampia tunteja..

Lehti lähtee tänään Yliopistopainoon, ja ensimmäistä numeroa on lupa odottaa ensi viikon alussa. Toimitus kiittää kaikkia kirjoittajia ja toivoo inspiraation jatkuvan seuraavassakin lehdessä!

lauantai 16. helmikuuta 2008

Kalkkiviivoilla

Aleksandrian tuttu ja turvallinen viikonloppu alkaa jo tulla korvista. Lehti on miltei valmis, mutta pientä viilattavaa löytyy joka kulman takaa (ainakin Laurilta kysyttäessä...). Paras ystävämme Indesign ei pidä kuvien koosta, mutta sitä pitää ymmärtää. Uhraamme mustan kukon tulostimelle. Viikonlopputunnelma on parhaimmillaan - Lauri ehti käydä Alkossa.

sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Aleksandrian (t)yöläiset

Aleksandrian nyrkkipaja pyörii hyvällä vauhdilla jo toista päivää. Arvon päätoimittajatkin alkavat hieman päästä taiton ihmeelliseen maailmaan sisälle, onneksi kuitenkin Grand Master Leinosen vakaassa ohjauksessa. Lehti etenee, mutta valmistumiseen on vielä aikaa. Kaksi tyhjää aukeamaa kummittelevat mielessä, vaikka jutut ovatkin varmasti tulossa. Päätoimittajat epäilevät pikku hiljaa ilmaisun "dead line" syvintä merkitystä - se kun tuntuu useille olevan vasta kipinä kirjoittamiseen. Kuvitus täydentyy ja hioutuu tunti tunnilta. Taitto-ohjelmakin alkaa jo kotoisasti jumittaa. Ensi viikosta ja sen muista haasteista ei Aleksandrian ahkeroinnissa tunnu olevan tietoakaan.

Katri, Heidi ja Lauri

lauantai 9. helmikuuta 2008

Aleksandrian viikonloppuloman kick-off

Viimeiset tekstit kolahtivat sähköposteihimme aamun tunteina ja niin pääsimme aloittamaan uuden lehden taiton. Päivä kului nopeasti photoshopatessa ja monet rakkaat ystävämme muuttuivat taittajamme käsissä haamuiksi ja luurangoiksi. Terve järki vei kuitenkin voiton, ja useammat näyttävät jo miltei normaaleilta.

Todellisuudessa osa lehden sivuista on jo valmiita, ja voimme olla ylpeitä lehden tyylikkäästä ulkoasusta. Lehden perusrakenteen olimme miettineet valmiiksi jo aiemmin, mutta tekstien ja kuvien sijoittelu mietitytti tästä huolimatta. Näin alkuvaiheessa taitto matelee eteenpäin, mutta huolella tehty työ toivottavasti maksaa itsensä takaisin myöhemmin.

Uurastus jatkukoon huomenna!

Katri, Heidi ja Lauri

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Oikolukua ja kuvankäsittelyä

Päätoimittajat ottivat varaslähdön oikoluvun ihmeelliseen maailmaan ja viettivät tänään seitsemän tuntia Aleksandriassa. Myös kuvituksen päättäminen vei yllättävästi aikaa, eikä lehden rakenne ole vieläkään aivan selvillä. Pilkunviilauksen jälkeen onkin tiedossa miellyttävä viikonloppuloma Aleksanrian orsilla, onneksi tosin viehättävässä miesseurassa. Odotamme myös innolla viimeisiä tekstejä, jotka saapuvat kuuluisan "vanhan päätoimittajan aikataulun" mukaan.

Tuleva Kronikka tulee näillä näkymin sisältämään muun muassa paljastuksia historian opiskelijoista, raakoja totuuksia gradun teosta sekä kaupunkiromantiikkaa. Myös Kronoksen uusi hallitus ja erityisesti puheenjohtajatar ansaitsevat runsaasti palstatilaa :)

Tätä kaikkea odotellessa

Heidi ja Katri

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Kronikan oma blogi avattu

Nyt Kronoksen äänenkannattajalla on myös oma blogi!

Tänne tullaan päivittelemään kuulumisia lehden teosta ja sen vaiheista. Tekstejä voi myös kommentoida ja näin tuoreina päätoimittajina toivoisimmekin, että lehti saisi myös tätä kautta paljon palautetta.

Ensimmäinen toimituskokous pidetään huomenna 17.1. klo 18 olutravintola Kaislassa (Vilhonkatu 4). Kaikki vähääkään kirjoittamista ja/tai kuvittamisesta kiinnostuneet ovat
lämpimästi tervetulleita, juttuideoiden kanssa tai ilman.

Tulevia haasteita odotellen

Katri
toinen vuoden 2008 päätoimittajista

Ps. Kaikki halukkaat bloggaajat voivat olla yhteydessä päätoimittajiin salasanojen saamiseksi.