Heti omien järjestötilojemme yläpuolelta sijaitsevan Savolaisen osakunnan tiloista etsivä löytää rokokoo-tyylisten huonekalujen sisustamasta huoneesta osakunnan kirjaston, jonka hoitaminen kuuluu myös toimenkuviini. Pienikin tutustuminen kirjaston sisältöön saa bibliofiilin ja historian opiskelijan sielun lämpenemään. Hyllyjen anteihin kuuluu mm. historiankirjoja 1800-luvun alusta, sanakirjoja 1900-luvun ensimmäisiltä vuosilta ja laaja määrä eri kielillä painettuja Raamattuja, joista ehdottomana helmenä on 1639 Lyypekissä sekä latinaksi että kreikaksi painettu Raamattu.
Kokoelman takaa löytyy pitkä historia. Osakuntien kirjastot olivat etenkin Turun palon 1827 jälkeen kurssikirjallisuuden pääasiallinen lähde köyhille opiskelijoille. Lahjoituksien ja hankintojen myötä Savo-Karjalaisen osakunnan kirjasto oli jopa noin 2255 nidettä laaja vuonna 1852. Kirjastoa pidettiin yleisesti tärkeimpänä osakunnan jäsenilleen tarjoamana etuna ja sitä kartutettiin erityisen jäseniltä perityn kirjastoveron avulla.
Kirjastoihin hankittiin opinnoissa käytettävien kirjojen lisäksi myös eurooppalaista kaunokirjallisuutta niiden alkukielillä. Osakuntien kirjastot pystyivät kiertämään sensuurimääräyksiä ja niiden kautta muuten kielletty kirjallisuus, kuten Victor Hugon ja Louis Blancin teokset, päätyivät opiskelijoiden käsiin levottoman 1800-luvun puolivälin aikana. Osakuntien väliaikaisen lakkauttamisen (1853-1868) myötä niiden kirjastoista muodostettiin Uusi Yleinen Ylioppilaskirjasto vuonna 1858. Kuitenkin uusi kirjasto kärsi usein rahapulasta ja osakunnille alkoi tarpeen vaatiessa taas hiljalleen muodostua laajempia kirjastoja, erityisesti lahjoituksien kautta.
Hämäläinen osakunta alkoi kerätä itselleen nykyisen noin 10 000 niteen kirjastoaan 1930-luvun lamavuosina. Savolaisen osakunnan kirjasto toisaalta puolittui sen ja Karjalaisen osakunnan erottua toisistaan 1905. Ilmeisesti kehittyvä julkinen kirjastotoimi syrjäytti osakunnan kirjaston sen jäsenistön keskuudessa, kun jäsenpohjana ei enää 1800-luvun mallin mukaan ollutkaan vanhoja aatelissukuja, joilla olisi kapasiteettia kirjalahjoituksiin. Nykyisin kirjasto on noin 570 niteen kokoinen, pääosin osakunnan omia julkaisuja, maakunta- ja paikallishistorioita, kaunokirjallisuutta ja lisäksi osakunnan entisten jäsenien ja inspehtorien julkaisuja.
Kirjaston kokoelma muodostaa myös melko kattavan läpileikkauksen koko osakunnan historiaan. Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston ajoista on jäänyt muistuttamaan muun muassa venäläinen runous ja osakuntien yliopiston rehtorille osoittama mietelmä. 1920–30-lukujen aatemaailmasta kertovat sisällissotaa kantaaottavasti käsittelevä kirjallisuus, AKS:n julkaisut, poliittiset pamfletit yliopiston suomalaistamiseksi sekä heimoajattelusta viestivä Viro-kirjallisuus. Sotien jälkeen julkaistussa materiaalissa taas valtaosan muodostavat eri paikallishistoriat. Muutenkin historiateokset ovat vahvasti edustettuina. Siirtymä poliittisesta aktiivisuudesta perinteiden ja maakuntaidentiteetin vaalimiseen on melko selkeä. Kirjojen yksityiset lahjoittajat ovat myös vaihtuneet instituutioiksi ja järjestöiksi ajan kuluessa.
Kirjastoon on siis vielä jäänyt pieni pala menneitä aikoja vanhan kirjallisuuden muodossa muistuttamaan niiltä ajoilta, kun kirja oli huomattavasti arvostetumpi ja arvokkaampi kuin nykypäivänä. Voidaan tietysti asettaa pohdinnan alaiseksi, miksi osakunnat säilyttävät vanhoja ja arvokkaita teoksia itsellään vain harvojen saatavilla. Ainakin Savolaisessa osakunnassa on mielestäni korostunut perinteiden vaaliminen. Tähän eittämättä kuuluu osana se, että voi istahtaa nojatuoliin, jossa ovat istuneet muut samankaltaiset ihmiset jo lähes sadan vuoden ajan, ja lukea kirjaa, jota on luettu jo 1840-luvulla. Kirjallisuuden omistaminen yleensäkin osoittaa sitoutumista, ja on vaikea asettaa samalle viivalle suhdetta kirjaan, jonka omistaa tai jonka on vain lainannut käyttöönsä.
Kim Kousa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti