tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kronikka I/2011 ilmestynyt verkkoversiona!


Hyvät lukijat, vuoden ensimmäinen Kronikka on nyt julkaistu sähköisenä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/jarj/kronos/kronikka/kronikka2011/kronikka12011_nettisivulle.pdf

Paperiversio on painossa ja ilmestynee viimeistään ensi viikon alussa!

Antoisia lukuhetkiä toivottaen,

Päätoimittajat

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Mitä Lähi-idässä tapahtuu?








Professori Hannu Juusola




Useimmissa arvioissa Lähi-itä on maailman epädemokraattisin alue. Viimeisimmän Freedom House –tilaston mukaan alueen demokraattinen kehitys huononi entisestään vuonna 2010. Yhtenä esimerkkinä huonosta kehityksestä raportissa esitetään Egyptin yleisesti epärehellisiksi tuomitut parlamenttivaalit marras-joulukuun vaihteessa. Yleisesti ottaen alueen valtioista edes osittain demokraattisina voidaan pitää vain muutamaa, ja niidenkin demokratiassa on merkittäviä puutteita.

Useimmat alueen valtiot ovat joko autoritaarisia tai semi-autoritaarisia valtioita. 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alkuvuosina arabimaailman demokraattisen kehityksen suhteen vallitsi paljon optimismia, mutta viime vuosina tilanteen on yleisesti koettu kehittyneen negatiiviseen suuntaan. Useimmissa arvioissa esimerkiksi Mubarakin regiimin uskottiin helposti jatkavan vallassa syksylle 2011 suunniteltujen presidentinvaalien jälkeen. Myöskään muualla arabimaailmassa demokraattisen kehityksen ei juuri uskottu vahvistuvan ainakaan lähiaikoina. Siksi tammi-helmikuun kansannousut ensin Tunisiassa ja sitten Egyptissä tulivat suurena yllätyksenä aluetta vakavastikin seuraaville. Tätä kirjoitettaessa Tunisian ja Egyptin presidentit ovat joutuneet luopumaan vallasta ja levottomuudet ovat levinneet lukuisiin muihinkin alueen maihin. Arabimaailma on mitä todennäköisimmin kokemassa suurinta myllerrystä vuosikymmeniin.

Demokratiavajeen syitä Lähi-idässä on pohdittu huomattavasti. Erityisesti syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen alueen epädemokraattisuudesta on tullut merkittävä kansainvälispoliittinen kysymys. Hyvin usein arabimaailman epädemokraattisuutta selitetään kulttuurisilla ja historiallisilla syillä. Näitä ovat esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan kehittymättömyys, positiivisten historiallisten esimerkkien puute ja uskonnollisten ja klaani-identiteettien edelleen vahva asema ihmisten identiteetissä yhteisen kansallisen identiteetin sijaan. Varsin usein syitä löydetään myös islamissa, jonka väitetään olevan yhteen sopimaton demokratian periaatteiden kanssa. Tällaiset usein vahvasti epähistorialliset ja orientalistiset käsitykset islamin predestinoivasta vaikutuksesta ovat harvinaisia vakavassa tutkimuksessa, mutta niitä esiintyy runsaasti esimerkiksi amerikkalaisessa ja israelilaisessa poliittisessa retoriikassa. On selvää, että rakenteellisten (esimerkiksi öljyn merkitys) tekijöiden lisäksi myös kulttuurisilla tekijöillä on oma merkityksensä demokratiavajeeseen.

Kansannousut ovat yllättäneet myös siksi, että arabit ovat kyllä toistuvasti nousseet vieraita miehittäjiä vastaan, kuten palestiinalaisten intifadat ja Libanonin vuoden 2005 Syyrian vastainen ”seetrivallankumous” osoittavat, mutta omien valtioiden johtoon kohdistuneet kansannousut ovat olleet harvinaisia. Arabimaailman vallankumoukset ovat olleet pikemminkin eliitin sisäisiä välienselvittelyjä kuin Iranin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen kaltaisia ”suuria” vallankumouksia.

Kansannousujen takaa löytyy useita arabimaailmaa yhdistäviä tekijöitä. Kaikkialla ongelmia ovat suuri nuorisotyöttömyys, korruptio ja tuloerojen kasvun myötä kutistuva keskiluokka. Kaikkialla taloudellinen menestys ja kytkökset valtaeliittiin liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ei ole mikään sattuma, että sekä Tunisiassa että Egyptissä presidentin suku oli upporikasta ja sen takia laajasti vihattua. Vastaava tilanne vallitsee lukuisassa muussakin maassa kuten esimerkiksi Syyriassa, jossa presidentin serkkua liikemies Rami Makhloufia pidetään yleisesti maan pahimpana rosvona.

Talouden liberalisoimiseen liittyvä pyrkimys poistaa peruselintarvikkeiden ja energian tukiaiset yhdistävät myös suurinta osaa alueesta. Yksinvaltaisessa järjestelmässä leivän hinnan nousu on aina riski. Kaiken kaikkiaan keskivertoarabi on tähän mennessä kokenut vain globalisaation ja talouden liberalisaation negatiiviset seuraukset.

Taloudellisten syiden ohella poliittisten oikeuksien puute ahdistaa erityisesti koulutettua nuorisoa, joka ei enää usko sitä, että esimerkiksi ”terrorismin uhka” tai ”sionistinen agressio” ovat riittäviä syitä loputtomalle poikkeustilalle ja ihmisoikeuksien puutteelle. Esimerkiksi Egyptissä on kasvanut uusi koulutettu twitter-sukupolvi, jolla oli keskeinen rooli kansannousussa. Demokratia on arabimaailmassa ehdottomasti myös sukupolvikysymys.

Kokemusta demokratian irvokkaasta tilasta on epäilemättä lisännyt myös se, että useassa periaatteessa tasavaltaisessa maassa ollaan käytännössä oltu siirtymässä järjestelmään, jossa valta periytyy monarkian tavoin. Jo vuonna 2000 Syyriassa valta siirtyi isä-Assadilta poika-Assadille, ja samaa on suunnitellut sen jälkeen moni muukin ”tasavaltalainen” johtaja kuten juuri Egyptin Hosni Mubarak tai oman kansannousunsa kanssa kamppailevat Libyan Muammar al-Gaddafi ja Jemenin Ali Abdullah Saleh.

Täysin riippumatta siitä, missä määrin kansannousut leviävät alueen muihin maihin, matka vakaaseen demokratiaan on kaikkialla pitkä, ja edessä on Tunisiassa ja Egyptissäkin taistelu vallankumouksen todellisesta voitosta. Varoittavana esimerkkinä on tietenkin Iranin islamilainen vallankumous. Iranissahan alun perin laajapohjainen vallankumous johti lopulta uuteen autoritaariseen järjestelmään, kun jyrkän islamistiset voimat syrjäyttivät muut vallankumoukseen osallistuneet voimat. Sekä Tunisiassa että Egyptissä joudutaan myös ottamaan huomioon se, että merkittävä osa maata hallinneesta regiimistä on edelleen vallassa. On olemassa suuri vaara, että edessä on muodossa tai toisessa eräänlainen vastavallankumous. Esimerkiksi Neuvostoliiton hajoamisesta seuranneet tapahtumat Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa osoittavat, että kehitys ei missään edennyt ilman takapakkia, ja useassa maassa vallassa on jälleen alkuperäiseen regiimiin kuuluneet tai sitä lähellä olleet voimat.

Kirjoittaja on seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksella ja Suomen Lähi-idän instituutin entinen johtaja

Kronikka I/2011 tulossa pian!

Vuoden ensimmäinen Kronikan taitto on loppusuoralla ja lehti ilmestyy piakkoin. Maistiaisiksi julkaisemme tulevasta numerosta Professori Hannu Juusolan artikkelin "Mitä Lähi-Idässä tapahtuu". Kirjoitus kokoaa yhteen pitemmän aikavälin kehityslinjoja Lähi-Idän poliittis-taloudellisesta tilanteesta helpottaakseen nopeasti vaihtuvien uutisotsikoiden seurantaa. Muistakaa, että kaikkia blogissa julkaistavia kirjoituksia saa aina kommentoida. Älä siis epäröi, jos runosuonesi pulppuaa!

Terveisin,

Päätoimittajat Kaisa Autere & Henri Hannula

lauantai 1. tammikuuta 2011

Kronoksen uusi hallitus valittiin sopuisissa tunnelmissa


Kronoksen vaalikokous tarjosi vähän yllätyksiä, mutta reilusti keskustelua.

Kronos ry:n sääntömääräinen vaalikokous valitsi 15.12.2010 Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa hallituksen vuodelle 2011. Hieman alle neljäkymmentä jäsentä valitsi liki valkovenäläisellä yksimielisyydellä uudeksi puheenjohtajaksi Esa Tiusasen, joka on tunnettu aktiivisena kronoslaisena ja tarmokkaana liikuntavastaavana.

Vuonna 2008 opintonsa aloittanut Tiusanen kertoi tavoitteikseen muiden muassa hallituksen kokousten tehostamisen ja etukäteissuunnittelun. Kronoksen tapahtumakalenteria hän toivoi tasapainoitettavan niin, että ns. bilesumat vältettäisiin. Harvemmin järjestettävät, isommat ja paremmat tapahtumat keräävät todennäköisesti paremmin väkeä, hän pohti.

Illan ainoa äänestys liittyi varapuheenjohtajan valintaan. Ennakko-odotuksista poiketen Mari Kyllösen ja Joonas Nivalan lisäksi ehdokkaaksi asettui myös Toni Piipponen. Kyllösen voittama varapuheenjohtajavaali sisälsi myös vilkasta keskustelua Kronoksen tehtävistä ja taloudesta. HYY:n päätettyä ainejärjestötukien leikkaamisesta kymmenellä prosentilla myös Kronos joutuu tulemaan toimeen aiempaa vähemmällä. Illan radikaalein avaus lieni Piipposen ehdotus muutaman euron jäsenmaksusta, jonka kautta epäselvä jäsenmääräkin saataisiin selville.

Ehkä juuri taloustilanteesta johtuen Kronoksen taloudenhoitajan pestin täyttäminen osoittautui miltei ylivoimaiseksi. Lopulta tehtävään valittiin Jenni Jussila, joka sai ansaitut aplodit uhrautumisellaan. Tehtäväänsä riemukkaasti kuvannut taloudenhoitaja Henry Mannberg valittiin tulevan hallituksen sihteeriksi. Mannberg kertoi kokouksen jälkeen ajavansa pöytäkirjojen parempaa saatavuutta, mikä käytännössä tarkoittaa niiden säntillisempää laittamista Kronoksen nettisivuille.

Hallitustoiminta kiinnosti myös tämän vuoden fukseja. Kronoksen suhdevastaavaksi valittiin syksyllä historianopintonsa aloittanut Tiia Niemelä. Hän kertoi painottavansa yhteyksiä kronoslaisille mahdollisia sivuaineita edustaviin sisarjärjestöihin ja muihin historia-alan järjestöihin. Niemelä ehdotti myös markkinointia lukioiden suuntaan. ”Tulevien kronoslaisten on hyvä tietää, miten mukavaa täällä on”, hän sanoi.


Pekko Pistokoski

Kronikan vuoden 2011 päätoimittajiksi valittiin Kaisa Autere ja Henri Hannula. Kaikille avoin toimituskunta kutsutaan koolle vuoden alussa.