Ah ja voih, taas on se aika vuodesta kun Kronikan uusi päätoimitus yrittää paniikissa saada lastaan Lemminkäisen äidin tavoin kasaan. Troikka on kuitenkin rautaisella otteellaan saanut muokattu sangen mainion läpyskän, joka lähtee painoon huomenna. Saa sitten nähdä kuinka kauan Unigrafia antaa odottaa itseään.
Odotus palkitaan kuitenkin lopulta, kohta saatte taas pidellä käsissänne uutta ja ihkaoikeaa Kronikkaa. Voitte heittäytyä sen tarjoamaan äärettömän laadukkaaseen tulkintaan journalismista ja unohtaa Ylioppilaslehden aiheuttaman yleisen skandaalin. Oi kuinka linnut taas laulavatkaan kauniisti päästessään liihottamaan uuden numeromme sanallisen ilottelun vanavedessä, jo unohtuvat murheet ja huolet.
Ja vielä lopuksi: muistakaa rakastaa toinen toisianne näin ystäväpäivän kunniaksi.
Sydämellä,
Anonyymi päätoimittaja
torstai 14. helmikuuta 2013
torstai 26. huhtikuuta 2012
Toinen Kronikka lähti, jipii!
Toisen valmiin Kronikan kunniaksi julkaisemme Joel Kanervon artikkelin tulevasta numerosta.
-Päätoimittajat
Historioitsija yritysmaailmassa – Risto Nieminen
Kun Risto Nieminen kävelee kohti toimistoaan, jonka aulassa olen odottanut häntä, saan kuvan kiireisestä maailmanmiehestä. Veikkauksen toimitusjohtaja on tullut juuri Yhdysvalloista ja on seuraavaksi menossa Lyoniin. Hän kättelee voimakkaalla juoksun SM-mitalistin otteella ja liitää toimistoonsa katsomaan päivän papereitaan.
Harvoin suomalaisten yritysjohtajien keskuudesta löytyy henkilöä, joka olisi opiskellut historiaa. Päätin siis selvittää, millainen on valtiollisen veikkaus- ja vedonlyöntimonopolin toimitusjohtaja, filosofian maisteri Nieminen. Nopeasti selviää kuitenkin, että yritykseni hankkia taustatietoa hänestä oli epäonnistunut. Lehti, johon häntä haastattelen, on nimittäin saanut nimensä häneltä. ”Kronikka” oli Niemisen ehdotus historian opiskelijoiden lehdelle, kun nimeä 70-luvulla mietittiin. Muilta osin haastattelu lähteekin sitten käyntiin ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
Niemisen tapauksessa kiinnostavaa on, miten hän päätyi nykyiseen tehtäväänsä. Ensimmäinen varsinainen työpaikka löytyi Opiskelijoiden liikuntaliitosta, jossa hän toimi pääsihteerinä. Sieltä hän siirtyi Urheilumuseon johtajaksi ja lopulta Veikkauksen tiedotuspäällikön tehtävien kautta yrityksen toimitusjohtajaksi. Kiinnostus urheilua kohtaan historian tasolla, sekä yleisurheilu- ja koripallotausta olivat hänen sanojensa mukaan lyömätön yhdistelmä erityisesti Urheilumuseon johtamisessa. Ongelmia ei kuitenkaan alkuun puuttunut: Museoliitto vastusti aikaisempaa museokokemusta omaamattoman henkilön nimittämistä johtoon.
”Museoalalla oli sääntö, että museonjohtajaksi voidaan valita vain, jos on kaksi vuotta kokemusta museotyöstä, mikä on mielestäni täysin absurdia,” Nieminen kertoo. ”Periaate on huono näillä aloilla – ikään kuin tällaisilla suojasysteemeillä pyritään säilyttämään töitä omalle itselle. Se osuu toisin päin omaan nilkkaan.” Niemisen sanoissa tuntuu olevan paljon järkeä, mutta pieni ristiriita on olemassa vapaiden toimintamallien kannatuksella ja monopoliasemaan perustuvan Veikkauksen välillä.
Nuiva vastaanotto Museoliiton osalta ei kuitenkaan estänyt Niemistä aloittamasta uudessa työssään vuonna 1980. ”Aikani tein perinteistä museotyötä: katselin mikä oli kokoelmien tila, tein luetteloa. Sitten laskeskelin, että menee vähän yli 600 vuotta, jotta saisin yksin riittävällä tarkkuudella luetteloitua kaikki museon valokuvat. Aika yksinkertainen johtopäätös siitä: siinähän ei ole mitään järkeä.” Masentumisen sijaan Nieminen päätti muuta. ”Pitää keskittyä toisenlaiseen. Siihen, miten saa resursseja kasvatettua. Miten toiminnan saa toisenlaiselle tasolle.”
Uusien työntekijöiden hankkimisen lisäksi Niemisen yhdeksänvuotisen johtajapestin aikana museon tiloja laajennettiin ja tietopalvelu luotiin. Mikä sitten oli Niemisen aikaansaavuuden taustalla?
”Ensinnäkin, ei tyydy siihen, että nyt tämä on tätä tämä työ, nämä on nämä resurssit, ja mitään en voi. Toinen asia, ruvettiin miettimään omaa rahoitusta. Kehitettiin erilaisia toimintoja: kirjastoon tietopalvelu. Ihan ensimmäisiä tietopalveluja Suomessa, jolle sitten media ja urheilujärjestöt maksoivat vuosimaksua. Urheilumuseo oli silloin, ja saattaa olla tälläkin hetkellä, ylivoimaisesti eniten itse tienaava [museoista]. Käytettiin omia tietovarantoja aktiivisesti hyväksi, eikä vaan odotettu, että ihmiset tulevat lainaamaan kirjoja. Ainakin kolmannes niistä, jotka olivat meillä silloin töissä, olivat omilla tuotoilla kustannettuja.”
Urheilumuseon jälkeen Nieminen siirtyi Veikkaukseen viestintätöihin. Kysyttäessä, oliko siirtyminen museon johdosta yritysmaailmaan merkittävä, on hänen vastauksensa hieman yllättävä: ”Ei, koska kieltäydyin hyväksymästä, että museo on paikka minne hautautua, missä kaikkien tehtävä on estää ulkomaailmaa tulemasta häiritsemään meidän olemista. Koimme silloin, että museo on yritys.”
Tiedotustöistä Nieminen siirtyi edelleen toimitusjohtajaksi. Johtamisen glorifiointiin hän kuitenkin suhtautuu skeptisesti. ”On nöyrryttävä sen asian edessä, että sitä ei kukaan oikeastaan osaa, ennen kuin opettelee.”
Pari vuotta työssä oltuaan Nieminen huomasikin, etteivät tulokset kasvaneet odotetulla tavalla. Kun kysyn, miten hän reagoi tähän, Nieminen alkaa puhua ”isosta strategisesta muutoksesta, joka liittyi prosessiin”, enkä voi olla ajattelematta, että nyt hänellä siirtyi toimitusjohtaja-vaihde päälle. Aiemmin eloisasti puhunut Nieminen selostaa yht’äkkiä sellaisella jargonilla yrityksen toimintaa, että on vaikea kuvitella hänen itsekään siitä kaikkea uskovan.
Kun siirrymme taas normaalipuheeseen, selviää, että muutoksen tärkein seuraus oli tuloksen kasvun lisäksi asiakkuutta mittaava tietojärjestelmä: laskennalliset mallit, joiden avulla voidaan kohdistaa markkinointia. Veikkauksen järjestelmät tietävätkin aika paljon niillä pelaavista, ja tämä on etu, jota yritys on käyttänyt.
Entä minkälaisena Nieminen on kokenut historian opiskelun merkityksen työssään? ”Siinä mielessä historian opiskelu ja humanistinen koulutus yleensäkin on aivan loistava, että se antaa niin paljon yleissivistystä, että sillä pystyy hahmottamaan asioita perspektiivissä. Minulle itselleni historian opiskelu antoi pohjan, joka avasi maailmaa erilaisille vaihtoehdoille. Mutta näen ympäristössäni myös sellaista humanistista ajattelua, joka kääntyy itseensä. Parhaimmillaan historian opiskelu avaa mahdollisuuksia melkein mihin tahansa, mutta se riippuu omasta innostuksesta ja aktiivisuudesta.”
Haastattelun kestoksi sovittu vartti on venynyt jo lähes kolminkertaiseksi, ja Niemisen sihteeri ilmestyy ovenrakoon muistuttamaan toimitusjohtajan seuraavista velvollisuuksista.
Lopuksi Nieminen kehottaa nykyisiä opiskelijoita lähtemään ulkomaille jossain opintojen vaiheessa. Hän kokee, että kansainvälistyvässä maailmassa ulkomailla saatu kokemus on välttämätöntä. Mitä nopeammin kasvaa kansainväliseen kulttuuriin, sen parempi. Niemistä itseään odottaa Lyonissa yhteistyö Interpolin kanssa. Rahapelien suojelu rikollisuudelta vaatii kansainvälistä otetta.
Risto Nieminen on toiminut Kronoksen hallituksessa vuosina 1973 - 74.
-Päätoimittajat
Historioitsija yritysmaailmassa – Risto Nieminen
Kun Risto Nieminen kävelee kohti toimistoaan, jonka aulassa olen odottanut häntä, saan kuvan kiireisestä maailmanmiehestä. Veikkauksen toimitusjohtaja on tullut juuri Yhdysvalloista ja on seuraavaksi menossa Lyoniin. Hän kättelee voimakkaalla juoksun SM-mitalistin otteella ja liitää toimistoonsa katsomaan päivän papereitaan.
Harvoin suomalaisten yritysjohtajien keskuudesta löytyy henkilöä, joka olisi opiskellut historiaa. Päätin siis selvittää, millainen on valtiollisen veikkaus- ja vedonlyöntimonopolin toimitusjohtaja, filosofian maisteri Nieminen. Nopeasti selviää kuitenkin, että yritykseni hankkia taustatietoa hänestä oli epäonnistunut. Lehti, johon häntä haastattelen, on nimittäin saanut nimensä häneltä. ”Kronikka” oli Niemisen ehdotus historian opiskelijoiden lehdelle, kun nimeä 70-luvulla mietittiin. Muilta osin haastattelu lähteekin sitten käyntiin ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
Niemisen tapauksessa kiinnostavaa on, miten hän päätyi nykyiseen tehtäväänsä. Ensimmäinen varsinainen työpaikka löytyi Opiskelijoiden liikuntaliitosta, jossa hän toimi pääsihteerinä. Sieltä hän siirtyi Urheilumuseon johtajaksi ja lopulta Veikkauksen tiedotuspäällikön tehtävien kautta yrityksen toimitusjohtajaksi. Kiinnostus urheilua kohtaan historian tasolla, sekä yleisurheilu- ja koripallotausta olivat hänen sanojensa mukaan lyömätön yhdistelmä erityisesti Urheilumuseon johtamisessa. Ongelmia ei kuitenkaan alkuun puuttunut: Museoliitto vastusti aikaisempaa museokokemusta omaamattoman henkilön nimittämistä johtoon.
”Museoalalla oli sääntö, että museonjohtajaksi voidaan valita vain, jos on kaksi vuotta kokemusta museotyöstä, mikä on mielestäni täysin absurdia,” Nieminen kertoo. ”Periaate on huono näillä aloilla – ikään kuin tällaisilla suojasysteemeillä pyritään säilyttämään töitä omalle itselle. Se osuu toisin päin omaan nilkkaan.” Niemisen sanoissa tuntuu olevan paljon järkeä, mutta pieni ristiriita on olemassa vapaiden toimintamallien kannatuksella ja monopoliasemaan perustuvan Veikkauksen välillä.
Nuiva vastaanotto Museoliiton osalta ei kuitenkaan estänyt Niemistä aloittamasta uudessa työssään vuonna 1980. ”Aikani tein perinteistä museotyötä: katselin mikä oli kokoelmien tila, tein luetteloa. Sitten laskeskelin, että menee vähän yli 600 vuotta, jotta saisin yksin riittävällä tarkkuudella luetteloitua kaikki museon valokuvat. Aika yksinkertainen johtopäätös siitä: siinähän ei ole mitään järkeä.” Masentumisen sijaan Nieminen päätti muuta. ”Pitää keskittyä toisenlaiseen. Siihen, miten saa resursseja kasvatettua. Miten toiminnan saa toisenlaiselle tasolle.”
Uusien työntekijöiden hankkimisen lisäksi Niemisen yhdeksänvuotisen johtajapestin aikana museon tiloja laajennettiin ja tietopalvelu luotiin. Mikä sitten oli Niemisen aikaansaavuuden taustalla?
”Ensinnäkin, ei tyydy siihen, että nyt tämä on tätä tämä työ, nämä on nämä resurssit, ja mitään en voi. Toinen asia, ruvettiin miettimään omaa rahoitusta. Kehitettiin erilaisia toimintoja: kirjastoon tietopalvelu. Ihan ensimmäisiä tietopalveluja Suomessa, jolle sitten media ja urheilujärjestöt maksoivat vuosimaksua. Urheilumuseo oli silloin, ja saattaa olla tälläkin hetkellä, ylivoimaisesti eniten itse tienaava [museoista]. Käytettiin omia tietovarantoja aktiivisesti hyväksi, eikä vaan odotettu, että ihmiset tulevat lainaamaan kirjoja. Ainakin kolmannes niistä, jotka olivat meillä silloin töissä, olivat omilla tuotoilla kustannettuja.”
Urheilumuseon jälkeen Nieminen siirtyi Veikkaukseen viestintätöihin. Kysyttäessä, oliko siirtyminen museon johdosta yritysmaailmaan merkittävä, on hänen vastauksensa hieman yllättävä: ”Ei, koska kieltäydyin hyväksymästä, että museo on paikka minne hautautua, missä kaikkien tehtävä on estää ulkomaailmaa tulemasta häiritsemään meidän olemista. Koimme silloin, että museo on yritys.”
Tiedotustöistä Nieminen siirtyi edelleen toimitusjohtajaksi. Johtamisen glorifiointiin hän kuitenkin suhtautuu skeptisesti. ”On nöyrryttävä sen asian edessä, että sitä ei kukaan oikeastaan osaa, ennen kuin opettelee.”
Pari vuotta työssä oltuaan Nieminen huomasikin, etteivät tulokset kasvaneet odotetulla tavalla. Kun kysyn, miten hän reagoi tähän, Nieminen alkaa puhua ”isosta strategisesta muutoksesta, joka liittyi prosessiin”, enkä voi olla ajattelematta, että nyt hänellä siirtyi toimitusjohtaja-vaihde päälle. Aiemmin eloisasti puhunut Nieminen selostaa yht’äkkiä sellaisella jargonilla yrityksen toimintaa, että on vaikea kuvitella hänen itsekään siitä kaikkea uskovan.
Kun siirrymme taas normaalipuheeseen, selviää, että muutoksen tärkein seuraus oli tuloksen kasvun lisäksi asiakkuutta mittaava tietojärjestelmä: laskennalliset mallit, joiden avulla voidaan kohdistaa markkinointia. Veikkauksen järjestelmät tietävätkin aika paljon niillä pelaavista, ja tämä on etu, jota yritys on käyttänyt.
Entä minkälaisena Nieminen on kokenut historian opiskelun merkityksen työssään? ”Siinä mielessä historian opiskelu ja humanistinen koulutus yleensäkin on aivan loistava, että se antaa niin paljon yleissivistystä, että sillä pystyy hahmottamaan asioita perspektiivissä. Minulle itselleni historian opiskelu antoi pohjan, joka avasi maailmaa erilaisille vaihtoehdoille. Mutta näen ympäristössäni myös sellaista humanistista ajattelua, joka kääntyy itseensä. Parhaimmillaan historian opiskelu avaa mahdollisuuksia melkein mihin tahansa, mutta se riippuu omasta innostuksesta ja aktiivisuudesta.”
Haastattelun kestoksi sovittu vartti on venynyt jo lähes kolminkertaiseksi, ja Niemisen sihteeri ilmestyy ovenrakoon muistuttamaan toimitusjohtajan seuraavista velvollisuuksista.
Lopuksi Nieminen kehottaa nykyisiä opiskelijoita lähtemään ulkomaille jossain opintojen vaiheessa. Hän kokee, että kansainvälistyvässä maailmassa ulkomailla saatu kokemus on välttämätöntä. Mitä nopeammin kasvaa kansainväliseen kulttuuriin, sen parempi. Niemistä itseään odottaa Lyonissa yhteistyö Interpolin kanssa. Rahapelien suojelu rikollisuudelta vaatii kansainvälistä otetta.
Risto Nieminen on toiminut Kronoksen hallituksessa vuosina 1973 - 74.
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Ensimmäinen Kronikka lähti painoon
Vuoden ensimmäinen Kronikka lähti tänään painoon. Sen kunniaksi julkaisemme maistiaisena jutun.
Terkuin, päätoimittajat
Maailmanlopun Kronos 2012
Vuonna 2012 eletään maailmanlopun aikaa, ainakin Mayojen mukaan. Pelätty ikuisuuteen siirtyminen tapahtunee 21.12.2012, ja intiaaniheimo Kronoksessa eletään loisteliasta (viimeistä?) valtakautta ennen kuningaskunnan kukistumista suurempien, ennalta määrättyjen mahtien edessä.
Syksyn alkaessa heimoomme saapuu jälleen nelisenkymmentä uutta jäsentä, jotka Tero Juutilainen ottaa hellään huomaansa, kantaa vastuun heidän orientoitumisestaan Kronos-heimon piiriin ja huolehtii, että halutessaan uudet ”ketunpojat” voivat ottaa osaa lukuisiin initiaatioriitteihin. Kronos-heimoon pääseminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen juttu, vaan on läpäistävä kaikille heimokokelaille tarkoitettu Yliopichén Helsinkitzán Ylineuvoston pääsykoe. Onneksi Kronos tarjoaa apuaan heimoomme hakijoille tekemällä heille oppaan pääsykoetta varten, ja tästä oppaasta on vastuussa Henri Hannula.
Kaikki heimot ovat tunnettuja omista juhlakulttuureistaan. Susanna Paasonen ja Tuomas Piipponen huolehtivat, ettei väistämättömän lopun lähestyessä synkkyys laskeudu heimomme keskuuteen. Nuotioiden ääreltä on välillä hyvä siirtyä festivaalien viettoon, jolloin juodaan, syödään ja lauletaan Kronoksen kansallislauluja: näistä juhlista on vastuussa Jouni Lautiainen. Juhliemme veitset ja kupit huoltaa Ville Vuorensola ja Silja Vornanen, jotka myös koordinoivat laadukkaiden, antiikkisten ja vaIKEAsti särkyvien aseidemme vuokrausta muiden heimojen käyttöön. Marianna Salonen taas järjestää ekskursioita sekä muiden heimokulttuurien keskuuteen että suorittelemaan hassunhauskoja tehtäviä iloliemien pariin. Varsinaisista suhteista niin naapuriheimoihin kuin muilta mailta tulleisiin intiaaneihin huolehtii Tiia Niemelä.
Heimon keskuudesta on hyvä päästä välillä harrastamaan kulttuuria ja saamaan sielunravintoa lähialueiden taiteista. Heimomme kulttuurielämästä huolehtii vuonna 2012 Annaleena Keso. Kirjallista sielunravintoa heimollemme taas välittävät Kronikka-lehden päätoimittajat Sonja Aarniola ja Aleksi Peura, joiden vastuulla on heimomme kirjallisen kulttuurin, kirjapainotaidon sekä kirjoitusjärjestelmän säilyminen. Verisiä (henkisesti, älkää huoliko) jalkapallo-otteluita Kronos-heimossa suunnittelee Linda Taylor, joka myös huolehtii, että Kronoksen jäsenet saavat pidettyä itsensä kunnossa vaativan intiaanielämän keskellä.
Kronos-heimolla on hallussaan oma pieni pyramidi sekä muiden heimojen kanssa hieman suurempi yhteispyramidi, joissa on hyvä viettää aikaa rankan arkiaherruksen lomassa. Pyramidiemme kunnossapidosta ja kahvikulttuurimme jatkumisesta vastaa Pasi Pykälistö, ja Laura Koskimies taas huolehtii, että heimoalueemme aktiivinen toiminta ei ole haitallista lähialueen ympäristölle. Kronos-heimossa täytyy myös varmistaa, että Yliopichén Helsinkitzán Ylineuvosto tieteisine kuntineen ja kaiken maailman laitoksineen järjestää heimoille opetusta, josta on ennen kaikkea meille intiaaneille hyötyä: Elina Hämäläinen ja Alex Kransman varmistavat, että heimomme jäsenet tietävät, mitä Ylineuvostossa on meneillään. Ylineuvostosta valmistuttua emme voi enää lymyillä Kronos-heimomme suojissa, vaan meidän on astuttava suureen maailmaan itsenäisinä intiaaneina luomaan uraa aivan toisenlaisissa tehtävissä. Mikäli maailmanloppu jostain syystä jääkin tulematta vuonna 2012, saatamme hyvinkin tarvita Henri Rantasen ja Katja Tikan meille jakamia neuvoja tästä suuresta, itsenäisestä elämästä, johon kuuluu pelottavista sanoista pelottavin, ”työ”. Lisäksi Elina Maaniitty huolehtii, että heimomme historiaa on kirjoitettu, matrikkelistamme löytyy kaikkien jäsentemme nimet sekä arkistoomme tallentuu, mitä olemme vuonna 2012 puuhanneet.
Mikään intiaaniheimo ei toimi ilman byrokratiaa. Tiia Niemelä huolehtii, että kaikki heimomme viralliset asiat on raapustettu kivitauluille arkistoitavaksi. Kronoksen rahakirstua vartioi Ari-Santeri Talja, joka katkoo kädet varkailta ja Anaheimin kannattajilta valoakin nopeammin. Tero Juutilainen huolehtii, että Kronoksen tiedotusfoorumi on koko ajan päivitettynä. Heimomme (kenties viimeisenä?) ylipappina toimii vuonna 2012 Joonas Nivala varaylipapitarenaan Jarna Hietanen, joiden vastuulla on Kronoksen hallinto sekä heimomme suojeleminen sotaretkiltä. Kyseiset henkilöt toimivat myös heimomme puustovastaavina.
Näiden lisäksi Kronos-heimon keskuudessa toimivat pullakerho, joka tuo heimollemme mahdollisuuden valmistaa hyvää ruokaa ja käsitöitä Piia Lempiäisen johdolla, pelikerho, jossa harjoitellaan mahdollisia sotaretkiä varten sekä kuoro Kronofoni, jonka riveissä kaikuu intiaanihuuto. Heimomme hallintoon kaivataan kuitenkin vielä muun muassa joulukuun maailmanlopun juhlien järjestäjiä, eksoottisten käsityötuotteidemme myynnistä vastaavaa intiaania sekä henkilöä, joka pitäisi yhteyttä heimomme jo jättäneisiin, suureen maailmaan rientäneisiin ihanneintiaaneihin. Hallinnon tehtävät ovat kaikille jäsenille avoimia. Kronos-heimon hallinto toivoo, että suuren heimomme jäsenet voivat nauttia järjestämistämme tapahtumista tänä maailmanlopunvuonna 2012!
Kirjoittajat ovat Kronos-heimon varaylipapitar ja ylipappi vuosimallia 2012 sekä ketunpoikia vuosimallia 2009.
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Kronikka I/2011 ilmestynyt verkkoversiona!
Hyvät lukijat, vuoden ensimmäinen Kronikka on nyt julkaistu sähköisenä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/jarj/kronos/kronikka/kronikka2011/kronikka12011_nettisivulle.pdf
Paperiversio on painossa ja ilmestynee viimeistään ensi viikon alussa!
Antoisia lukuhetkiä toivottaen,
Päätoimittajat
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Mitä Lähi-idässä tapahtuu?
Professori Hannu Juusola
Useimmissa arvioissa Lähi-itä on maailman epädemokraattisin alue. Viimeisimmän Freedom House –tilaston mukaan alueen demokraattinen kehitys huononi entisestään vuonna 2010. Yhtenä esimerkkinä huonosta kehityksestä raportissa esitetään Egyptin yleisesti epärehellisiksi tuomitut parlamenttivaalit marras-joulukuun vaihteessa. Yleisesti ottaen alueen valtioista edes osittain demokraattisina voidaan pitää vain muutamaa, ja niidenkin demokratiassa on merkittäviä puutteita.
Useimmat alueen valtiot ovat joko autoritaarisia tai semi-autoritaarisia valtioita. 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alkuvuosina arabimaailman demokraattisen kehityksen suhteen vallitsi paljon optimismia, mutta viime vuosina tilanteen on yleisesti koettu kehittyneen negatiiviseen suuntaan. Useimmissa arvioissa esimerkiksi Mubarakin regiimin uskottiin helposti jatkavan vallassa syksylle 2011 suunniteltujen presidentinvaalien jälkeen. Myöskään muualla arabimaailmassa demokraattisen kehityksen ei juuri uskottu vahvistuvan ainakaan lähiaikoina. Siksi tammi-helmikuun kansannousut ensin Tunisiassa ja sitten Egyptissä tulivat suurena yllätyksenä aluetta vakavastikin seuraaville. Tätä kirjoitettaessa Tunisian ja Egyptin presidentit ovat joutuneet luopumaan vallasta ja levottomuudet ovat levinneet lukuisiin muihinkin alueen maihin. Arabimaailma on mitä todennäköisimmin kokemassa suurinta myllerrystä vuosikymmeniin.
Demokratiavajeen syitä Lähi-idässä on pohdittu huomattavasti. Erityisesti syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen alueen epädemokraattisuudesta on tullut merkittävä kansainvälispoliittinen kysymys. Hyvin usein arabimaailman epädemokraattisuutta selitetään kulttuurisilla ja historiallisilla syillä. Näitä ovat esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan kehittymättömyys, positiivisten historiallisten esimerkkien puute ja uskonnollisten ja klaani-identiteettien edelleen vahva asema ihmisten identiteetissä yhteisen kansallisen identiteetin sijaan. Varsin usein syitä löydetään myös islamissa, jonka väitetään olevan yhteen sopimaton demokratian periaatteiden kanssa. Tällaiset usein vahvasti epähistorialliset ja orientalistiset käsitykset islamin predestinoivasta vaikutuksesta ovat harvinaisia vakavassa tutkimuksessa, mutta niitä esiintyy runsaasti esimerkiksi amerikkalaisessa ja israelilaisessa poliittisessa retoriikassa. On selvää, että rakenteellisten (esimerkiksi öljyn merkitys) tekijöiden lisäksi myös kulttuurisilla tekijöillä on oma merkityksensä demokratiavajeeseen.
Kansannousut ovat yllättäneet myös siksi, että arabit ovat kyllä toistuvasti nousseet vieraita miehittäjiä vastaan, kuten palestiinalaisten intifadat ja Libanonin vuoden 2005 Syyrian vastainen ”seetrivallankumous” osoittavat, mutta omien valtioiden johtoon kohdistuneet kansannousut ovat olleet harvinaisia. Arabimaailman vallankumoukset ovat olleet pikemminkin eliitin sisäisiä välienselvittelyjä kuin Iranin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen kaltaisia ”suuria” vallankumouksia.
Kansannousujen takaa löytyy useita arabimaailmaa yhdistäviä tekijöitä. Kaikkialla ongelmia ovat suuri nuorisotyöttömyys, korruptio ja tuloerojen kasvun myötä kutistuva keskiluokka. Kaikkialla taloudellinen menestys ja kytkökset valtaeliittiin liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ei ole mikään sattuma, että sekä Tunisiassa että Egyptissä presidentin suku oli upporikasta ja sen takia laajasti vihattua. Vastaava tilanne vallitsee lukuisassa muussakin maassa kuten esimerkiksi Syyriassa, jossa presidentin serkkua liikemies Rami Makhloufia pidetään yleisesti maan pahimpana rosvona.
Talouden liberalisoimiseen liittyvä pyrkimys poistaa peruselintarvikkeiden ja energian tukiaiset yhdistävät myös suurinta osaa alueesta. Yksinvaltaisessa järjestelmässä leivän hinnan nousu on aina riski. Kaiken kaikkiaan keskivertoarabi on tähän mennessä kokenut vain globalisaation ja talouden liberalisaation negatiiviset seuraukset.
Taloudellisten syiden ohella poliittisten oikeuksien puute ahdistaa erityisesti koulutettua nuorisoa, joka ei enää usko sitä, että esimerkiksi ”terrorismin uhka” tai ”sionistinen agressio” ovat riittäviä syitä loputtomalle poikkeustilalle ja ihmisoikeuksien puutteelle. Esimerkiksi Egyptissä on kasvanut uusi koulutettu twitter-sukupolvi, jolla oli keskeinen rooli kansannousussa. Demokratia on arabimaailmassa ehdottomasti myös sukupolvikysymys.
Kokemusta demokratian irvokkaasta tilasta on epäilemättä lisännyt myös se, että useassa periaatteessa tasavaltaisessa maassa ollaan käytännössä oltu siirtymässä järjestelmään, jossa valta periytyy monarkian tavoin. Jo vuonna 2000 Syyriassa valta siirtyi isä-Assadilta poika-Assadille, ja samaa on suunnitellut sen jälkeen moni muukin ”tasavaltalainen” johtaja kuten juuri Egyptin Hosni Mubarak tai oman kansannousunsa kanssa kamppailevat Libyan Muammar al-Gaddafi ja Jemenin Ali Abdullah Saleh.
Täysin riippumatta siitä, missä määrin kansannousut leviävät alueen muihin maihin, matka vakaaseen demokratiaan on kaikkialla pitkä, ja edessä on Tunisiassa ja Egyptissäkin taistelu vallankumouksen todellisesta voitosta. Varoittavana esimerkkinä on tietenkin Iranin islamilainen vallankumous. Iranissahan alun perin laajapohjainen vallankumous johti lopulta uuteen autoritaariseen järjestelmään, kun jyrkän islamistiset voimat syrjäyttivät muut vallankumoukseen osallistuneet voimat. Sekä Tunisiassa että Egyptissä joudutaan myös ottamaan huomioon se, että merkittävä osa maata hallinneesta regiimistä on edelleen vallassa. On olemassa suuri vaara, että edessä on muodossa tai toisessa eräänlainen vastavallankumous. Esimerkiksi Neuvostoliiton hajoamisesta seuranneet tapahtumat Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa osoittavat, että kehitys ei missään edennyt ilman takapakkia, ja useassa maassa vallassa on jälleen alkuperäiseen regiimiin kuuluneet tai sitä lähellä olleet voimat.
Kirjoittaja on seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksella ja Suomen Lähi-idän instituutin entinen johtaja
Useimmat alueen valtiot ovat joko autoritaarisia tai semi-autoritaarisia valtioita. 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alkuvuosina arabimaailman demokraattisen kehityksen suhteen vallitsi paljon optimismia, mutta viime vuosina tilanteen on yleisesti koettu kehittyneen negatiiviseen suuntaan. Useimmissa arvioissa esimerkiksi Mubarakin regiimin uskottiin helposti jatkavan vallassa syksylle 2011 suunniteltujen presidentinvaalien jälkeen. Myöskään muualla arabimaailmassa demokraattisen kehityksen ei juuri uskottu vahvistuvan ainakaan lähiaikoina. Siksi tammi-helmikuun kansannousut ensin Tunisiassa ja sitten Egyptissä tulivat suurena yllätyksenä aluetta vakavastikin seuraaville. Tätä kirjoitettaessa Tunisian ja Egyptin presidentit ovat joutuneet luopumaan vallasta ja levottomuudet ovat levinneet lukuisiin muihinkin alueen maihin. Arabimaailma on mitä todennäköisimmin kokemassa suurinta myllerrystä vuosikymmeniin.
Demokratiavajeen syitä Lähi-idässä on pohdittu huomattavasti. Erityisesti syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen alueen epädemokraattisuudesta on tullut merkittävä kansainvälispoliittinen kysymys. Hyvin usein arabimaailman epädemokraattisuutta selitetään kulttuurisilla ja historiallisilla syillä. Näitä ovat esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan kehittymättömyys, positiivisten historiallisten esimerkkien puute ja uskonnollisten ja klaani-identiteettien edelleen vahva asema ihmisten identiteetissä yhteisen kansallisen identiteetin sijaan. Varsin usein syitä löydetään myös islamissa, jonka väitetään olevan yhteen sopimaton demokratian periaatteiden kanssa. Tällaiset usein vahvasti epähistorialliset ja orientalistiset käsitykset islamin predestinoivasta vaikutuksesta ovat harvinaisia vakavassa tutkimuksessa, mutta niitä esiintyy runsaasti esimerkiksi amerikkalaisessa ja israelilaisessa poliittisessa retoriikassa. On selvää, että rakenteellisten (esimerkiksi öljyn merkitys) tekijöiden lisäksi myös kulttuurisilla tekijöillä on oma merkityksensä demokratiavajeeseen.
Kansannousut ovat yllättäneet myös siksi, että arabit ovat kyllä toistuvasti nousseet vieraita miehittäjiä vastaan, kuten palestiinalaisten intifadat ja Libanonin vuoden 2005 Syyrian vastainen ”seetrivallankumous” osoittavat, mutta omien valtioiden johtoon kohdistuneet kansannousut ovat olleet harvinaisia. Arabimaailman vallankumoukset ovat olleet pikemminkin eliitin sisäisiä välienselvittelyjä kuin Iranin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen kaltaisia ”suuria” vallankumouksia.
Kansannousujen takaa löytyy useita arabimaailmaa yhdistäviä tekijöitä. Kaikkialla ongelmia ovat suuri nuorisotyöttömyys, korruptio ja tuloerojen kasvun myötä kutistuva keskiluokka. Kaikkialla taloudellinen menestys ja kytkökset valtaeliittiin liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ei ole mikään sattuma, että sekä Tunisiassa että Egyptissä presidentin suku oli upporikasta ja sen takia laajasti vihattua. Vastaava tilanne vallitsee lukuisassa muussakin maassa kuten esimerkiksi Syyriassa, jossa presidentin serkkua liikemies Rami Makhloufia pidetään yleisesti maan pahimpana rosvona.
Talouden liberalisoimiseen liittyvä pyrkimys poistaa peruselintarvikkeiden ja energian tukiaiset yhdistävät myös suurinta osaa alueesta. Yksinvaltaisessa järjestelmässä leivän hinnan nousu on aina riski. Kaiken kaikkiaan keskivertoarabi on tähän mennessä kokenut vain globalisaation ja talouden liberalisaation negatiiviset seuraukset.
Taloudellisten syiden ohella poliittisten oikeuksien puute ahdistaa erityisesti koulutettua nuorisoa, joka ei enää usko sitä, että esimerkiksi ”terrorismin uhka” tai ”sionistinen agressio” ovat riittäviä syitä loputtomalle poikkeustilalle ja ihmisoikeuksien puutteelle. Esimerkiksi Egyptissä on kasvanut uusi koulutettu twitter-sukupolvi, jolla oli keskeinen rooli kansannousussa. Demokratia on arabimaailmassa ehdottomasti myös sukupolvikysymys.
Kokemusta demokratian irvokkaasta tilasta on epäilemättä lisännyt myös se, että useassa periaatteessa tasavaltaisessa maassa ollaan käytännössä oltu siirtymässä järjestelmään, jossa valta periytyy monarkian tavoin. Jo vuonna 2000 Syyriassa valta siirtyi isä-Assadilta poika-Assadille, ja samaa on suunnitellut sen jälkeen moni muukin ”tasavaltalainen” johtaja kuten juuri Egyptin Hosni Mubarak tai oman kansannousunsa kanssa kamppailevat Libyan Muammar al-Gaddafi ja Jemenin Ali Abdullah Saleh.
Täysin riippumatta siitä, missä määrin kansannousut leviävät alueen muihin maihin, matka vakaaseen demokratiaan on kaikkialla pitkä, ja edessä on Tunisiassa ja Egyptissäkin taistelu vallankumouksen todellisesta voitosta. Varoittavana esimerkkinä on tietenkin Iranin islamilainen vallankumous. Iranissahan alun perin laajapohjainen vallankumous johti lopulta uuteen autoritaariseen järjestelmään, kun jyrkän islamistiset voimat syrjäyttivät muut vallankumoukseen osallistuneet voimat. Sekä Tunisiassa että Egyptissä joudutaan myös ottamaan huomioon se, että merkittävä osa maata hallinneesta regiimistä on edelleen vallassa. On olemassa suuri vaara, että edessä on muodossa tai toisessa eräänlainen vastavallankumous. Esimerkiksi Neuvostoliiton hajoamisesta seuranneet tapahtumat Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa osoittavat, että kehitys ei missään edennyt ilman takapakkia, ja useassa maassa vallassa on jälleen alkuperäiseen regiimiin kuuluneet tai sitä lähellä olleet voimat.
Kirjoittaja on seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksella ja Suomen Lähi-idän instituutin entinen johtaja
Kronikka I/2011 tulossa pian!
Vuoden ensimmäinen Kronikan taitto on loppusuoralla ja lehti ilmestyy piakkoin. Maistiaisiksi julkaisemme tulevasta numerosta Professori Hannu Juusolan artikkelin "Mitä Lähi-Idässä tapahtuu". Kirjoitus kokoaa yhteen pitemmän aikavälin kehityslinjoja Lähi-Idän poliittis-taloudellisesta tilanteesta helpottaakseen nopeasti vaihtuvien uutisotsikoiden seurantaa. Muistakaa, että kaikkia blogissa julkaistavia kirjoituksia saa aina kommentoida. Älä siis epäröi, jos runosuonesi pulppuaa!
Terveisin,
Päätoimittajat Kaisa Autere & Henri Hannula
Terveisin,
Päätoimittajat Kaisa Autere & Henri Hannula
lauantai 1. tammikuuta 2011
Kronoksen uusi hallitus valittiin sopuisissa tunnelmissa
Kronoksen vaalikokous tarjosi vähän yllätyksiä, mutta reilusti keskustelua.
Kronos ry:n sääntömääräinen vaalikokous valitsi 15.12.2010 Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa hallituksen vuodelle 2011. Hieman alle neljäkymmentä jäsentä valitsi liki valkovenäläisellä yksimielisyydellä uudeksi puheenjohtajaksi Esa Tiusasen, joka on tunnettu aktiivisena kronoslaisena ja tarmokkaana liikuntavastaavana.
Vuonna 2008 opintonsa aloittanut Tiusanen kertoi tavoitteikseen muiden muassa hallituksen kokousten tehostamisen ja etukäteissuunnittelun. Kronoksen tapahtumakalenteria hän toivoi tasapainoitettavan niin, että ns. bilesumat vältettäisiin. Harvemmin järjestettävät, isommat ja paremmat tapahtumat keräävät todennäköisesti paremmin väkeä, hän pohti.
Illan ainoa äänestys liittyi varapuheenjohtajan valintaan. Ennakko-odotuksista poiketen Mari Kyllösen ja Joonas Nivalan lisäksi ehdokkaaksi asettui myös Toni Piipponen. Kyllösen voittama varapuheenjohtajavaali sisälsi myös vilkasta keskustelua Kronoksen tehtävistä ja taloudesta. HYY:n päätettyä ainejärjestötukien leikkaamisesta kymmenellä prosentilla myös Kronos joutuu tulemaan toimeen aiempaa vähemmällä. Illan radikaalein avaus lieni Piipposen ehdotus muutaman euron jäsenmaksusta, jonka kautta epäselvä jäsenmääräkin saataisiin selville.
Ehkä juuri taloustilanteesta johtuen Kronoksen taloudenhoitajan pestin täyttäminen osoittautui miltei ylivoimaiseksi. Lopulta tehtävään valittiin Jenni Jussila, joka sai ansaitut aplodit uhrautumisellaan. Tehtäväänsä riemukkaasti kuvannut taloudenhoitaja Henry Mannberg valittiin tulevan hallituksen sihteeriksi. Mannberg kertoi kokouksen jälkeen ajavansa pöytäkirjojen parempaa saatavuutta, mikä käytännössä tarkoittaa niiden säntillisempää laittamista Kronoksen nettisivuille.
Hallitustoiminta kiinnosti myös tämän vuoden fukseja. Kronoksen suhdevastaavaksi valittiin syksyllä historianopintonsa aloittanut Tiia Niemelä. Hän kertoi painottavansa yhteyksiä kronoslaisille mahdollisia sivuaineita edustaviin sisarjärjestöihin ja muihin historia-alan järjestöihin. Niemelä ehdotti myös markkinointia lukioiden suuntaan. ”Tulevien kronoslaisten on hyvä tietää, miten mukavaa täällä on”, hän sanoi.
Kronos ry:n sääntömääräinen vaalikokous valitsi 15.12.2010 Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa hallituksen vuodelle 2011. Hieman alle neljäkymmentä jäsentä valitsi liki valkovenäläisellä yksimielisyydellä uudeksi puheenjohtajaksi Esa Tiusasen, joka on tunnettu aktiivisena kronoslaisena ja tarmokkaana liikuntavastaavana.
Vuonna 2008 opintonsa aloittanut Tiusanen kertoi tavoitteikseen muiden muassa hallituksen kokousten tehostamisen ja etukäteissuunnittelun. Kronoksen tapahtumakalenteria hän toivoi tasapainoitettavan niin, että ns. bilesumat vältettäisiin. Harvemmin järjestettävät, isommat ja paremmat tapahtumat keräävät todennäköisesti paremmin väkeä, hän pohti.
Illan ainoa äänestys liittyi varapuheenjohtajan valintaan. Ennakko-odotuksista poiketen Mari Kyllösen ja Joonas Nivalan lisäksi ehdokkaaksi asettui myös Toni Piipponen. Kyllösen voittama varapuheenjohtajavaali sisälsi myös vilkasta keskustelua Kronoksen tehtävistä ja taloudesta. HYY:n päätettyä ainejärjestötukien leikkaamisesta kymmenellä prosentilla myös Kronos joutuu tulemaan toimeen aiempaa vähemmällä. Illan radikaalein avaus lieni Piipposen ehdotus muutaman euron jäsenmaksusta, jonka kautta epäselvä jäsenmääräkin saataisiin selville.
Ehkä juuri taloustilanteesta johtuen Kronoksen taloudenhoitajan pestin täyttäminen osoittautui miltei ylivoimaiseksi. Lopulta tehtävään valittiin Jenni Jussila, joka sai ansaitut aplodit uhrautumisellaan. Tehtäväänsä riemukkaasti kuvannut taloudenhoitaja Henry Mannberg valittiin tulevan hallituksen sihteeriksi. Mannberg kertoi kokouksen jälkeen ajavansa pöytäkirjojen parempaa saatavuutta, mikä käytännössä tarkoittaa niiden säntillisempää laittamista Kronoksen nettisivuille.
Hallitustoiminta kiinnosti myös tämän vuoden fukseja. Kronoksen suhdevastaavaksi valittiin syksyllä historianopintonsa aloittanut Tiia Niemelä. Hän kertoi painottavansa yhteyksiä kronoslaisille mahdollisia sivuaineita edustaviin sisarjärjestöihin ja muihin historia-alan järjestöihin. Niemelä ehdotti myös markkinointia lukioiden suuntaan. ”Tulevien kronoslaisten on hyvä tietää, miten mukavaa täällä on”, hän sanoi.
Pekko Pistokoski
Kronikan vuoden 2011 päätoimittajiksi valittiin Kaisa Autere ja Henri Hannula. Kaikille avoin toimituskunta kutsutaan koolle vuoden alussa.
Kronikan vuoden 2011 päätoimittajiksi valittiin Kaisa Autere ja Henri Hannula. Kaikille avoin toimituskunta kutsutaan koolle vuoden alussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)