perjantai 14. toukokuuta 2010

Kronikka II/2010: Knallin ja sateen varjossa

Lontoosta kirjoitettaessa yleensä lainataan Samuel Johnsonin mietettä, kuinka kyseiseen kaupunkiin kyllästynyt on kyllästynyt myös elämään. Itseäni oli kotimaa alkanut hieman tympiä, joten lähdin kevätlukukaudeksi kokeilemaan väitteen paikkansapitävyyttä.

Miksi lähteminen on aina yhtä hankalaa? Lukukauden alun lähestyessä kavereiden kanssa oleskeleminen oli tavallistakin hauskempaa ja perhe muuttui siedettävämmäksi. Oma kämppä ei ollutkaan murju vaan lämpimän kodikas. Matkalaukku veti vain kolmasosan mukaan tarkoitetuista vaatteista mutta painoi silti kuin synti.

Lähtöpäivän aamuna nuoskaa tippui taivaalta ja julkiset liikennevälineet seisoivat paikoillaan. Vähemmän hilpeänä kiskoin kamppeeni ikkunaremontin viimeistelyn jäljiltä lojuvien raksakalujen läpi auraamattomalle etupihalle, jonne taksi melkein juuttui. Kehällä tajusin sateenvarjon jääneen eteiseen. Helsinki-Vantaalla eräs joukko pohjusti Kanarian lomaansa. Onneksi lento oli aikataulussa, mutta Britannian päässä jumituimme ruuhkaan. Kone kiersi tunnin ympyrää, ja Heathrowlla jouduin erikoisturvatarkastukseen.

Mutta sitten maanalaisessa tarjottiin heti istumapaikkaa. Ilma oli keväinen eikä lumesta ollut tietoakaan. South Kensingtonin asemalla metrosoittaja rämpytti kitarallaan Marseillesia. Asuntola löytyi ilman eksymistä, ja olin kahden hengen jaettavan huoneen ainoa asukas. Kerrokseni ryhmähuoneesta näkyi Big Ben. Siinä vaiheessa totesin kerrankin tehneeni loistopäätöksen.

Lontoon rakeita ja opiskelua

Elettyäni kuukauden verran hieman laivan hyttiä isomman huoneen suvereenina hallitsijana sain huonetovereikseni neljä vuotta nuoremman brasilialaisen tytön, joka oli tullut Lontooseen englannin kurssille, sekä kolme suurta matkalaukkua. Elekielellä näytin, kuinka roskat kuuluvat roskikseen ja kuinka mikro toimii kaverin ilmeen ollessa järkyttynyt. Ruoanlaitto tuntuu olevan mysteeri myös monelle asuntolan täyttäneelle pohjoisamerikkalaiselle. Muutaman kerran on pitänyt ravata rappuset yhdeksännestä kerroksesta alas palohälyttimien vinkuessa. Jostain syystä ihmiset liikkuvat rivakammin aamuyöllä kuin iltapäivällä.

Nurkkien muuttuessa liian ahtaiksi voi aina onneksi lähteä kävelemään. Asuntolani sijaitsee Chelseassa King’s Roadin varrella, joka oli 1960-luvulla Euroopan hipein kulmakunta. Täällä näkivät päivänvalon niin minihameet kuin punkkin. Vuonna 2010 kadut sen sijaan täyttyvät jupeista, urheiluautoista ja kaukomaiden ruhtinaista. Suuren osan vapaa-ajasta kulutan muualla kaupungissa.

Yksi mukavimmista Lontoon ominaisuuksista onkin alueiden monimuotoisuus. Yhdessä hetkessä seisot tungoksessa ja puristat laukkuasi estääksesi voroa viemästä sitä, väistät matkailijoiden kameraa tai kuuntelet paikallisen valitusta varkaista ja turisteista. Seuraavaksi vaellat puistossa elukoiden seassa. Lopuksi löydät itsesi hiljaisesta naapurustosta. Tosin autioita katujakin on erilaisia: kuljeskellessasi niillä joko haluat napsaista mukaasi oksan ruusupensaasta tai toivot omistavasi pesäpallomailan. Vaihtoyliopistoni London Metropolitan Universityn humanistinen tiedekunta sijaitsee Pohjois-Lontoossa, joka on sievä sekoitus kaikkia yllämainittuja.

Opiskelu poikkeaa jonkin verran suomalaisesta systeemistä. Yhden lukukauden aikana suoritetaan neljä luentosarjaa eli moduulia, jotka ovat 7,5 opintopisteen arvoisia. Jokaisella moduulilla on kokoontuminen kerran viikossa. Tällöin istutaan tunnin verran luennolla, jonka jälkeen jakaudutaan pienempiin seminaariryhmiin, joissa keskustellaan käsitellystä aiheesta kaksi tuntia. Brittiläiseen tapaan hiljaisia hetkiä ei ole. Luennoitsijoilla ja ryhmien vetäjillä on aina vähintäänkin joku sarkastinen kommentti kielen päällä. Kurssien läpäiseminen vaatii suunsa avaamista, silla tuntiosallistuminen on tärkeä arvioinnin kohde.

Lisäksi jokainen moduuli sisältää kaksi palautettavaa työtä. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa yhtä kuulustelua ja seitsemää esseetä. Esseiden vaadittu pituus vaihtelee, angloamerikkalaiseen tyyliin, 1000–2000 sanan välillä, joten fonttikoon ja rivivälin suurentaminen sekä marginaalin leventäminen ovat siis valitettavasti täällä käyttökelvottomia konsteja. Kirjoitustöiden deadline ei ole liukuva. Jos myöhästyy palautuspäivästä, saa kahden viikon armonajan, jolloin työ saatetaan päästää läpi alimmalla arvosanalla. Tämän ajan ylityksen jälkeen kurssi on reputettu.
Toki suomalaisellekin tuttuja piirteitä yliopistoelämästä löytyy. Ennen lomia kirjastot ja tietokonesalit täyttyvät opiskelijoista, jotka silmät verestäen ja kahvin voimalla raatavat tehtävien keskellä. Joka ilta on vähintään pari tapahtumaa opiskelijabaarissa. Kaikista luennoitsijoista ja seminaariohjaajista vain yksi on nainen.

Pokka pitää

Ennakkoluuloista huolimatta en ole kokenut tarpeelliseksi ostaa uutta sateenvarjoa yksiössäni lojuvan sijaiseksi. Toki täällä satelee harva se päivä, mutta vain kerran vettä on tullut kuin saavista kaatamalla. Muuten sateet ovat pikemminkin kevyitä kuuroja.

Ennakko-odotuksista se tärkein osoittautui onneksi todeksi. Britit ovat ystävällisiä ja hauskalla tavalla outoja. Yhdellä silmäyksellä saattaa nähdä iltapukuun sonnustautuneen ladyn ja turnipseja rakastavan ukkelin. Kirjallisuushistorian kurssilla istuu nelikymppinen skotti, jonka kasvoja koristavat viiltoarvet. Luennoilla voi kuulla puhuttavan kymmentä eri kieltä. Pyydettäessä sanotaan aina please.

Välillä täällä kyllä tuntee itsensä Siddharta Gautamaksi. Uutisissa kerrotaan lontoolaisten pikkulasten joukkohaudoista, joihin köyhimmät perheet ovat joutuneet tyytymään hintavien hautauskulujen vuoksi. Lehdissä todetaan, kuinka Iso-Britannia keikkuu Euroopan kärkipaikalla niin teiniraskauksien kuin sukupuolitautien määrässä. Yhden iltapäiväluentoni aikana yliopistorakennuksen viereisellä kadulla puukotettiin kuoliaaksi murrosikäinen tyttö. Kuulin tästä vasta jälkeenpäin, mutta muistan kuulleeni poliisiauton sireenin. Kai.

Tervetuloa luokkayhteiskuntaan, joka lienee rasittavin paikallinen piirre vaalean leivän ja yksityispuistojen ohella. Sosiaaliset erot ovat varsin huikeita, ja lama on vain kärjistänyt kuiluja. Huomattavaa on, että ryhmien välisiä vapaaehtoisia kanssakäymisiä on vähänlaisesti. Tästä johtunee sekin, että länsimaiden kansalaisista juuri brittien on vaikeinta lähteä luokkaretkelle. Toimet tällaisen yhteiskunnan aiheuttamia tuotoksia vastaan ovat mielenkiintoisia. Helmikuussa jokainen asuntolassani majaileva alle 25-vuotias sai tehdä klamydia-testin ilmaiseksi.

Oravaa on kiittäminen

Vaalien lähestyessä täkäläiset poliitikot ovat jälleen havahtuneet valtion epäkohtiin. Uudistuksia luvatessaan heidän täytyy kuitenkin pohtia lupaamiaan asioita tarkkaan, sillä, toisin kuin siellä kotona, poliitikkojen pallit heiluvat vikkelään. Koululaitos on täällä aika retuperällä, minkä tähden olen pitkin kevättä nähnyt juttuja tuosta Suomen ihmeestä nimeltä peruskoulu ja pääpuolueiden lupauksista muovata maan oppilaitoksia suomalaisemmiksi. Brittiläisten kavereideni mielestä on käsittämätöntä, että opettajan ammatti on kaukana pohjoisessa niin arvostettu. Myös ilmaista yliopistokoulutusta on ihasteltu.

Kerran yliopiston kahvilassa englantilainen tuttuni huikkasi minulle kassajonosta: “Thank you!” Hetken ihmettelyn jälkeen sain selville David Beckhamin käyneen Turussa leikkauttamassa akillesjänteensä ortopedi Sakari Oravalla. A Squirrel did it! Jalkapallo on kaikkialla. Kampukseni on Arsenalin kotistadionin vieressä, ja huoneeni ikkunasta näkyy Chelsean kenttä. Otteluiden aikana riehakkaat fanit hoilaavat kannustus- sekä pilkkalauluja ja poliisihelikopterit pyörivät taivaalla. Lisäksi on mahdollista nähdä bobbeja enemmän kuin missään.

Kesäkuussa pitää luopua kulttuuririennoista, postikorttimaisemista, katumarkkinoista ja uusista tuttavista. Alussa ihmettelin lähdön hankaluutta. Luulen sen johtuvan siitä ikävästä, jonka kokee joutuessaan jättämään tietyt asiat ja ihmiset taakseen. Lähtö Lontoosta tulee olemaan todella vaikea.

Laura Jokisalo

torstai 13. toukokuuta 2010

Kronikka II/2010: Opiskelijakirjaston alkulähteillä eli osakuntien kirjastoista

Joulukuussa sain yllättävä tarjouksen, jolla oli kuitenkin oma logiikkansa: ryhdy osakunnan historioitsijaksi. Suostuin, mutta pelkän pölyisen mappiarkiston sijaan hoivattavakseni tuli jotain täysin muuta.

Heti omien järjestötilojemme yläpuolelta sijaitsevan Savolaisen osakunnan tiloista etsivä löytää rokokoo-tyylisten huonekalujen sisustamasta huoneesta osakunnan kirjaston, jonka hoitaminen kuuluu myös toimenkuviini. Pienikin tutustuminen kirjaston sisältöön saa bibliofiilin ja historian opiskelijan sielun lämpenemään. Hyllyjen anteihin kuuluu mm. historiankirjoja 1800-luvun alusta, sanakirjoja 1900-luvun ensimmäisiltä vuosilta ja laaja määrä eri kielillä painettuja Raamattuja, joista ehdottomana helmenä on 1639 Lyypekissä sekä latinaksi että kreikaksi painettu Raamattu.

Kokoelman takaa löytyy pitkä historia. Osakuntien kirjastot olivat etenkin Turun palon 1827 jälkeen kurssikirjallisuuden pääasiallinen lähde köyhille opiskelijoille. Lahjoituksien ja hankintojen myötä Savo-Karjalaisen osakunnan kirjasto oli jopa noin 2255 nidettä laaja vuonna 1852. Kirjastoa pidettiin yleisesti tärkeimpänä osakunnan jäsenilleen tarjoamana etuna ja sitä kartutettiin erityisen jäseniltä perityn kirjastoveron avulla.

Kirjastoihin hankittiin opinnoissa käytettävien kirjojen lisäksi myös eurooppalaista kaunokirjallisuutta niiden alkukielillä. Osakuntien kirjastot pystyivät kiertämään sen­suuri­määräyksiä ja niiden kautta muuten kielletty kirjallisuus, kuten Victor Hugon ja Louis Blancin teokset, päätyivät opiskelijoiden käsiin levottoman 1800-luvun puolivälin aikana. Osakuntien väliaikaisen lakkauttamisen (1853-1868) myötä niiden kirjastoista muodostettiin Uusi Yleinen Ylioppilaskirjasto vuonna 1858. Kuitenkin uusi kirjasto kärsi usein rahapulasta ja osakunnille alkoi tarpeen vaatiessa taas hiljalleen muodostua laajempia kirjastoja, erityisesti lahjoituksien kautta.

Hämäläinen osakunta alkoi kerätä itselleen nykyisen noin 10 000 niteen kirjastoaan 1930-luvun lamavuosina. Savolaisen osakunnan kirjasto toisaalta puolittui sen ja Karjalaisen osakunnan erottua toisistaan 1905. Ilmeisesti kehittyvä julkinen kirjastotoimi syrjäytti osakunnan kirjaston sen jäsenistön keskuudessa, kun jäsenpohjana ei enää 1800-luvun mallin mukaan ollutkaan vanhoja aatelissukuja, joilla olisi kapasiteettia kirjalahjoituksiin. Nykyisin kirjasto on noin 570 niteen kokoinen, pääosin osakunnan omia julkaisuja, maakunta- ja paikallishistorioita, kaunokirjallisuutta ja lisäksi osakunnan entisten jäsenien ja inspehtorien julkaisuja.

Kirjaston kokoelma muodostaa myös melko kattavan läpileikkauksen koko osakunnan historiaan. Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston ajoista on jäänyt muistuttamaan muun muassa venäläinen runous ja osakuntien yliopiston rehtorille osoittama mietelmä. 1920–30-lukujen aatemaailmasta kertovat sisällissotaa kantaaottavasti käsittelevä kirjallisuus, AKS:n julkaisut, poliittiset pamfletit yliopiston suomalaistamiseksi sekä heimoajattelusta viestivä Viro-kirjallisuus. Sotien jälkeen julkaistussa materiaalissa taas valtaosan muodostavat eri paikallishistoriat. Muutenkin historiateokset ovat vahvasti edustettuina. Siirtymä poliittisesta aktiivisuudesta perinteiden ja maakuntaidentiteetin vaalimiseen on melko selkeä. Kirjojen yksityiset lahjoittajat ovat myös vaihtuneet instituutioiksi ja järjestöiksi ajan kuluessa.

Kirjastoon on siis vielä jäänyt pieni pala menneitä aikoja vanhan kirjallisuuden muodossa muistuttamaan niiltä ajoilta, kun kirja oli huomattavasti arvostetumpi ja arvokkaampi kuin nykypäivänä. Voidaan tietysti asettaa pohdinnan alaiseksi, miksi osakunnat säilyttävät vanhoja ja arvokkaita teoksia itsellään vain harvojen saatavilla. Ainakin Savolaisessa osakunnassa on mielestäni korostunut perinteiden vaaliminen. Tähän eittämättä kuuluu osana se, että voi istahtaa nojatuoliin, jossa ovat istuneet muut samankaltaiset ihmiset jo lähes sadan vuoden ajan, ja lukea kirjaa, jota on luettu jo 1840-luvulla. Kirjallisuuden omistaminen yleensäkin osoittaa sitoutumista, ja on vaikea asettaa samalle viivalle suhdetta kirjaan, jonka omistaa tai jonka on vain lainannut käyttöönsä.


Kim Kousa

perjantai 7. toukokuuta 2010

Painokuumaa Kronikkaa saatavilla!


Kronikan vuoden toinen painettu laitos on nyt noudettavissa opiskelijahuoneesta. Tuttuun tapaan joitakin kappaleita löytyy lisäksi Opiskelijakirjastosta sekä Topelian ja Valtsikan kirjastoista. Hae omasi!

Päätoimittajat kiittävät lehden teossa mukana olleita hyvästä yhteistyöstä.

Tervetuloa, arvoisat lehdenteosta kiinnostuneet historianopiskelijat, keskustelemaan syksyn suunnitelmista Globaaliin Uudelle ylioppilastalolle tiistaina 11. toukokuuta kello 18:30. Loistavia juttuideoita vastaan on saatavilla pientä tarjoilua.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kronikka II/2010 luettavissa verkossa

Kulttuurijulkaisumme uusimman numeron verkkoversio on nyt luettavissa osoitteessa: http://blogs.helsinki.fi/kronos-ry/kronikka/.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Kronikka II/2010 painoon

Päätoimittajat jättivät tänään vuoden toisen numeron painoon, lukijoiden käsillä lehti lienee loppuviikosta. Luvassa on taas kantaaottavaa ja monipuolista opiskelijajournalismia!