Tuore filosofian maisteri Johanna Harju, 26, koki gradun teon aikana sekä epätoivon että onnistumisen hetkiä.
Johanna Harju istuu kahvilan nurkkapöydässä ja hymyilee: ”En voi kieltää. Kyllä nyt todellakin on hyvä fiilis.” Se on helppo uskoa. Harju on tuore filosofian maisteri, jonka pro gradu -työ Avautuva tieteellinen kirjasto – koulutus ja työ Helsingin yliopiston kirjastossa 1950- ja 1960-luvuilla katsottiin tiedekunnassa cum laude approbaturin arvoiseksi. ”Olen lopputulokseen tyytyväinen. Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin se, että sain gradun valmiiksi. En halunnut missään nimessä, että se olisi jäänyt roikkumaan.”
Harju tutki pro gradu -työssään Helsingin yliopiston kirjastossa (HYK) annettua kirjastoalan koulutusta ja siellä tehtyä työtä 1950- ja 1960-luvuilla. Samalla hän käsitteli aihetta osana Suomen tieteellisten kirjastojen kenttää. Harju jakoi gradunsa kolmeen päälukuun. Ensimmäisessä käsitellään koulutusta, toisessa työtä ja kolmannessa vanhemman kirjastonhoitajan Maria Widnäsin kouluttautumista ja työtä. ”Oli yllättävää huomata, kuinka paljon kahdessakymmenessä vuodessa tapahtui. Sekä työ että koulutus muuttuivat tuona aikana aivan toisenlaisiksi. Muutos oli mielenkiintoinen. ”
Työtä ja opiskelua
Harju aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa vuonna 2002 pääaineenaan Suomen ja Pohjoismaiden historia. Vuosien varrella sivuaineiksi on kasaantunut muun muassa museologiaa, Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta, yleistä valtio-oppia ja johtamista.” Olen opiskellut joitain aineita tarkoitushakuisesti, toisia vain yleisestä mielenkiinnosta.” Seitsemästä ja puolesta opiskeluvuodestaan Harju on ollut viisi samanaikaisesti töissä. Työkokemusta on kertynyt etenkin yliopistolta, jossa Harju on jo luonut kunnioitettavan työuran. Hän on työskennellyt muun muassa tutkimusavustajana, työelämän yhteyshenkilönä, opintoneuvojana ja projektisuunnittelijana. Viime syksyn Harju toimi historianlaitoksella työelämästä ja kansainvälisistä asioista vastaavana suunnittelijana.” On ollut todella kivaa. Olen kyllä selvästi hallintoihmisiä.”
Seminaarityöstä graduksi
Kiinnostus kirjastoalaa ja virkamiesmaailmaa kohtaan näkyi jo Harjun vuona 2008 tekemässä seminaarityössä, joka toimi myöhemmin hyvänä pohjana gradulle. ”Mietin, että olisi kamalan kivaa selvittää, miten naiset ovat tulleet virkamiehiksi yliopistolle. Työn edetessä näkökulma kuitenkin laajeni, ja otin mukaan myös miehet.” Myös Harjun seminaariohjaaja Maria Lähteenmäen mielestä aihe oli hyvä valinta. Varsinkin, kun aiheesta ei ollut aiemmin tehty tutkimusta. Seminaarin jälkeen Harju pohti, että aiheesta riittäisi tutkittavaa myös kokonaista gradua varten. Harju piti kuitenkin liki vuoden tauon opinnoista seminaarin jälkeen, kunnes viime elokuussa päätti ottaa itseään niskasta kiinni.
Työtä ja opiskelua
Harju aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa vuonna 2002 pääaineenaan Suomen ja Pohjoismaiden historia. Vuosien varrella sivuaineiksi on kasaantunut muun muassa museologiaa, Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta, yleistä valtio-oppia ja johtamista.” Olen opiskellut joitain aineita tarkoitushakuisesti, toisia vain yleisestä mielenkiinnosta.” Seitsemästä ja puolesta opiskeluvuodestaan Harju on ollut viisi samanaikaisesti töissä. Työkokemusta on kertynyt etenkin yliopistolta, jossa Harju on jo luonut kunnioitettavan työuran. Hän on työskennellyt muun muassa tutkimusavustajana, työelämän yhteyshenkilönä, opintoneuvojana ja projektisuunnittelijana. Viime syksyn Harju toimi historianlaitoksella työelämästä ja kansainvälisistä asioista vastaavana suunnittelijana.” On ollut todella kivaa. Olen kyllä selvästi hallintoihmisiä.”
Seminaarityöstä graduksi
Kiinnostus kirjastoalaa ja virkamiesmaailmaa kohtaan näkyi jo Harjun vuona 2008 tekemässä seminaarityössä, joka toimi myöhemmin hyvänä pohjana gradulle. ”Mietin, että olisi kamalan kivaa selvittää, miten naiset ovat tulleet virkamiehiksi yliopistolle. Työn edetessä näkökulma kuitenkin laajeni, ja otin mukaan myös miehet.” Myös Harjun seminaariohjaaja Maria Lähteenmäen mielestä aihe oli hyvä valinta. Varsinkin, kun aiheesta ei ollut aiemmin tehty tutkimusta. Seminaarin jälkeen Harju pohti, että aiheesta riittäisi tutkittavaa myös kokonaista gradua varten. Harju piti kuitenkin liki vuoden tauon opinnoista seminaarin jälkeen, kunnes viime elokuussa päätti ottaa itseään niskasta kiinni.
Harjun tekemää suunnitelmaa ei voi syyttää ainakaan löysäksi. ”Annoin itselleni viisi kuukautta aikaa. Istuin juuri tämän samaisen kahvilan pöydässä elokuun kolmas päivä ja katsoin, mitä minulla on kasassa, mitä on vielä tekemättä ja mihin suuntaan lähden graduani viemään.” Gradunteko käynnistyi tutkimussuunnitelman teolla, jonka jälkeen alkoi puurtaminen. Harju teki itselleen aikataulun, josta piti kiinni koko gradun teon ajan. Kaksi päivää viikosta Harju kävi töissä ja kolmena keskittyi ainoastaan graduun. Viikonloput jäivät vapaiksi. Muut opinnot eivät tulleet edes kysymykseen.” Päivässä tein töitä kuudesta kahdeksaan tuntiin. Loppuvaiheessa tosin tein pidempiä päiviä. Halusin vain saada gradun alta pois.”
Varsinkin alussa graduohjaaja Maria Lähteenmäen rooli oli tärkeä. Harju kehuu Lähteenmäkeä todella hyväksi ohjaajaksi, joka oli aina tavoitettavissa ja jolla oli aina aikaa kuunnella. Työn edetessä itseluottamus kuitenkin kasvoi ja päätökset alkoivat syntyä pitkälti itsenäisesti. Palautteen saaminen oli silti tärkeää: ”Marialta sai sekä sisältöön että muotoseikkoihin liittyviä hyviä vinkkejä, joita en olisi ehkä itse tullut ajatelleeksi.”
Gradun lopullinen rakenne alkoi muotoutua lokakuun aikana, jolloin Harju sai käytyä läpi viimeiset gradua varten tarvitsemansa arkistomateriaalit. Gradun keskeisimmät lähdemateriaalit löytyivät Helsingin yliopiston kirjaston virka-arkistosta sekä vanhemman alikirjastonhoitajan, professori Maria Widnäsin henkilöarkistosta Kansalliskirjastosta. ”Arkistotyöskentely oli kaiken puolin antoisaa, ja pidin siitä hyvin paljon. Oli todella hauskaa huomata, kuinka eri materiaalit alkoivat tukea toisiaan.”Mukaan mahtui kuitenkin myös epätoivon hetkiä. Joskus iso läpikäyty arkistokokonaisuus tuotti vesiperän ja koko päivän työ meni käytännössä katsoen hukkaan. Toisaalta tutkimuksen kannalta relevanttia materiaalia löytyi välillä mitä yllättävimmistä paikoista.
Tutkimuskirjallisuuden metsästäminen osoittautui hieman ongelmalliseksi puuhaksi, sillä tieteellistä tutkimusta aiheesta ei ole juurikaan tehty. Harju keräsi kuitenkin noin seitsemänkymmenen kirjan paketin graduaan varten. Sen läpikäyminen ei tuntunut aina niin mukavalta. Varsinkin alku oli rasittava ja vähemmän kiinnostava. Eräänlaista palapelin kasaamista. ”Ainakin itselleni tutkimuskirjallisuuden lukeminen oli ikävämpää kuin arkistoissa istuminen. Mutta myös tutkimuskirjallisuuden kohdalla koin saman ilmiön kuin arkistossa. Kun materiaalit alkoivat tukea toisiaan, alkoi myös tutkimuskirjallisuuden läpikäyminen tuntua antoisalta ja mukavalta.”
Kirjoittaminen tapahtui pääosin marras-joulukuussa. Ainoastaan Maria Vidnäsistä kertovan luvun Harju kirjoitti jo alkusyksystä. Harju suhtautuu kirjoittamisprosessiin hieman ristiriitaisin tuntein. Kirjoitusvaihe oli Harjulle samalla se kaikkein miellyttävin että tuskastuttavin vaihe gradun teossa. ”Tässä vaiheessa jo tiesin, mitä haluan kirjoittaa, piti vain päättää mihin järjestykseen kaiken panisi. Vaihtoehtoja oli monia. Uudelleen ja uudelleen muokkaus oli välillä raskasta, mutta sekin oli vain pakko kestää. Se kuuluu prosessiin.” Mukaan mahtui päiviä, jolloin Harju todella mietti, miksi gradua pitää tehdä. Niin tahmeasti tuntui urakka edistyvän. Vastapainona oli myös päiviä, jolloin tekstiä vain tuli. ”Ne olivat todella palkitsevia hetkiä. Homma eteni kuin itsestään.”
Varsinkin alussa graduohjaaja Maria Lähteenmäen rooli oli tärkeä. Harju kehuu Lähteenmäkeä todella hyväksi ohjaajaksi, joka oli aina tavoitettavissa ja jolla oli aina aikaa kuunnella. Työn edetessä itseluottamus kuitenkin kasvoi ja päätökset alkoivat syntyä pitkälti itsenäisesti. Palautteen saaminen oli silti tärkeää: ”Marialta sai sekä sisältöön että muotoseikkoihin liittyviä hyviä vinkkejä, joita en olisi ehkä itse tullut ajatelleeksi.”
Gradun lopullinen rakenne alkoi muotoutua lokakuun aikana, jolloin Harju sai käytyä läpi viimeiset gradua varten tarvitsemansa arkistomateriaalit. Gradun keskeisimmät lähdemateriaalit löytyivät Helsingin yliopiston kirjaston virka-arkistosta sekä vanhemman alikirjastonhoitajan, professori Maria Widnäsin henkilöarkistosta Kansalliskirjastosta. ”Arkistotyöskentely oli kaiken puolin antoisaa, ja pidin siitä hyvin paljon. Oli todella hauskaa huomata, kuinka eri materiaalit alkoivat tukea toisiaan.”Mukaan mahtui kuitenkin myös epätoivon hetkiä. Joskus iso läpikäyty arkistokokonaisuus tuotti vesiperän ja koko päivän työ meni käytännössä katsoen hukkaan. Toisaalta tutkimuksen kannalta relevanttia materiaalia löytyi välillä mitä yllättävimmistä paikoista.
Tutkimuskirjallisuuden metsästäminen osoittautui hieman ongelmalliseksi puuhaksi, sillä tieteellistä tutkimusta aiheesta ei ole juurikaan tehty. Harju keräsi kuitenkin noin seitsemänkymmenen kirjan paketin graduaan varten. Sen läpikäyminen ei tuntunut aina niin mukavalta. Varsinkin alku oli rasittava ja vähemmän kiinnostava. Eräänlaista palapelin kasaamista. ”Ainakin itselleni tutkimuskirjallisuuden lukeminen oli ikävämpää kuin arkistoissa istuminen. Mutta myös tutkimuskirjallisuuden kohdalla koin saman ilmiön kuin arkistossa. Kun materiaalit alkoivat tukea toisiaan, alkoi myös tutkimuskirjallisuuden läpikäyminen tuntua antoisalta ja mukavalta.”
Kirjoittaminen tapahtui pääosin marras-joulukuussa. Ainoastaan Maria Vidnäsistä kertovan luvun Harju kirjoitti jo alkusyksystä. Harju suhtautuu kirjoittamisprosessiin hieman ristiriitaisin tuntein. Kirjoitusvaihe oli Harjulle samalla se kaikkein miellyttävin että tuskastuttavin vaihe gradun teossa. ”Tässä vaiheessa jo tiesin, mitä haluan kirjoittaa, piti vain päättää mihin järjestykseen kaiken panisi. Vaihtoehtoja oli monia. Uudelleen ja uudelleen muokkaus oli välillä raskasta, mutta sekin oli vain pakko kestää. Se kuuluu prosessiin.” Mukaan mahtui päiviä, jolloin Harju todella mietti, miksi gradua pitää tehdä. Niin tahmeasti tuntui urakka edistyvän. Vastapainona oli myös päiviä, jolloin tekstiä vain tuli. ”Ne olivat todella palkitsevia hetkiä. Homma eteni kuin itsestään.”
Kirjoittamiseen muodostui rutiineja. Harju kirjoitti arkisin historianlaitoksen tiloissa kymmenestä kuuteen, joka tuntui selkeältä ja hyvältä ajalta. Aamupäivät Harju työskenteli tehokkaasti lounaaseen saakka, jonka jälkeen pystyi ottamaan jo hieman rennommin. ”Välillä pidin taukoja, hain kahvia tai juttelin muiden opiskelijoiden ja laitoksen henkilökunnan kanssa.” Myös jotkut illat osoittautuivat työn kannalta tehokkaiksi. Harju koki erityisen tärkeäksi, että todella kirjoitti gradua jokaisena työpäivänä. Kun työskentelytahti oli tiivis, eikä välipäiviä pidetty, itsekuri pysyi paremmin kasassa. Esimerkiksi edellisen illan juhlat eivät saaneet olla tekosyynä sille, ettei gradu etenisi.
Pohdintaa prosessista
Jälkikäteen Harju näkee, että kaikkein vaikeinta gradun tekemisessä oli lopulta liikkeelle lähteminen. Vuoden tauko opiskeluista ei varsinaisesti helpottanut työhön ryhtymistä. Kun päätös gradun aloittamisesta oli tehty ja selkeä aikataulu laadittu, alkoi myös tulosta syntyä. ”Gradun tekeminen kysyy mielestäni aina myös pelottomuutta. Täytyy uskaltaa kohdata myös se tosiasia, että opiskeluaika on vääjäämättä loppumassa ja suuri elämänmuutos edessä.” Ehkä hienoin ja mieleenpainuvin hetki gradun teon aikana sattui aivan viime metreillä. Harju muistelee miten juhlalliselta tuntui mennä printtaamaan valmista gradua. Harju oli käynyt aamusta tarkistamassa viimeiset vuosiluvut ja tekemässä tarvittavat korjaukset. Välissä oli vielä lounas Porthaniassa. Lounaan jälkeen Harjun mieleen alkoi hiipiä tunne, että jokin itselle tärkeä etappi on viimein saavutettu.” Nimenomaan se hetki, kun olin menossa printtaamaan gradua. Silloin tiesin, että nyt se on tässä.”
Harjulle itselleen tuli lopulta yllätyksenä, että gradu todella valmistui aikataulun puitteissa. Harju oli ajatellut, että viiden kuukauden aikataulu olisi pikemminkin suuntaa antava ja gradun tekeminen olisi kestänyt todellisuudessa hieman kauemmin. Tärkeimpänä syynä aikataulussa pysymiselle Harju pitää peräänantamattomuutta ja realistisia tavoitteita. ”Tärkeintä oli vain tehdä töitä pelottomasti ja kohdata todellisuus. Itsekuria piti myös löytyä, muutoin huonoina päivinä olisi voinut helposti antaa periksi. Täytyi vain jaksaa uskoa itseensä.” Harju korostaa myös välitavoitteiden merkitystä suunnitelmaa luotaessa. Niiden avulla työnteosta tuli järjestelmällisempää ja mielekkäämpää.
Jälkikäteen ajateltuna gradun tekeminen oli pitkälti juuri sellaista, kuin Harju oli kuvitellutkin sen olevan. Pienoisena yllätyksenä tuli ainoastaan se, miten suurta ajatustyön ja ideoinnin määrää koko prosessiin tarvittiin. Gradu pyöri mielessä myös vapaa-ajalla. ”Työstin gradua alitajuisesti. Se tietyllä tapaa muhi takaraivossa kaiken aikaa, vaikken sitä aktiivisesti miettinytkään. Monet tärkeistä oivalluksista kehittyivät nimenomaan tiedostamatta. Erään bussimatkan aikana syntyi esimerkiksi oivallus gradun kolmiosaisesta rakenteesta.”
Uusi elämänvaihe
Harju toteaa olevansa itselleen hieman oudossa tilanteessa. Opinnot on suoritettu loppuun, eivätkä edessä olevat haasteet ole vielä hahmottuneet. Kaikki on tavallaan auki. ”Nyt on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vaihe, etten ole missään töissä. Se on toisaalta aika hauskaa. On ollut aikaa rentoutua, eikä ole ollut kiire mihinkään.” Työnhaku on kuitenkin jo käynnissä. Harju jäisi mielellään yliopistolle töihin, koska tuntee viihtyneensä siellä erittäin hyvin. Hän ei toisaalta osaa suhtautua mihinkään työhön niin, että tekisi sitä loppuelämänsä ajan. Mutta ainakin aluksi yliopisto tuntuisi kaikkein parhaalta vaihtoehdolta. ”Esimerkiksi opiskelijoiden kanssa työskenteleminen on sellaista työtä, josta olen aina pitänyt. Katsotaan nyt, mitä jatkossa tapahtuu.”
Viikon päästä haastattelusta historian laitoksen sähköpostilistalle tulee ilmoitus: Historian laitoksen amanuenssi vaihtuu maaliskuun alussa. Ilkka Teerijoki jää kolmeksi vuodeksi tutkimusvapaalle. Sijaisena toimii Johanna Harju.
Pohdintaa prosessista
Jälkikäteen Harju näkee, että kaikkein vaikeinta gradun tekemisessä oli lopulta liikkeelle lähteminen. Vuoden tauko opiskeluista ei varsinaisesti helpottanut työhön ryhtymistä. Kun päätös gradun aloittamisesta oli tehty ja selkeä aikataulu laadittu, alkoi myös tulosta syntyä. ”Gradun tekeminen kysyy mielestäni aina myös pelottomuutta. Täytyy uskaltaa kohdata myös se tosiasia, että opiskeluaika on vääjäämättä loppumassa ja suuri elämänmuutos edessä.” Ehkä hienoin ja mieleenpainuvin hetki gradun teon aikana sattui aivan viime metreillä. Harju muistelee miten juhlalliselta tuntui mennä printtaamaan valmista gradua. Harju oli käynyt aamusta tarkistamassa viimeiset vuosiluvut ja tekemässä tarvittavat korjaukset. Välissä oli vielä lounas Porthaniassa. Lounaan jälkeen Harjun mieleen alkoi hiipiä tunne, että jokin itselle tärkeä etappi on viimein saavutettu.” Nimenomaan se hetki, kun olin menossa printtaamaan gradua. Silloin tiesin, että nyt se on tässä.”
Harjulle itselleen tuli lopulta yllätyksenä, että gradu todella valmistui aikataulun puitteissa. Harju oli ajatellut, että viiden kuukauden aikataulu olisi pikemminkin suuntaa antava ja gradun tekeminen olisi kestänyt todellisuudessa hieman kauemmin. Tärkeimpänä syynä aikataulussa pysymiselle Harju pitää peräänantamattomuutta ja realistisia tavoitteita. ”Tärkeintä oli vain tehdä töitä pelottomasti ja kohdata todellisuus. Itsekuria piti myös löytyä, muutoin huonoina päivinä olisi voinut helposti antaa periksi. Täytyi vain jaksaa uskoa itseensä.” Harju korostaa myös välitavoitteiden merkitystä suunnitelmaa luotaessa. Niiden avulla työnteosta tuli järjestelmällisempää ja mielekkäämpää.
Jälkikäteen ajateltuna gradun tekeminen oli pitkälti juuri sellaista, kuin Harju oli kuvitellutkin sen olevan. Pienoisena yllätyksenä tuli ainoastaan se, miten suurta ajatustyön ja ideoinnin määrää koko prosessiin tarvittiin. Gradu pyöri mielessä myös vapaa-ajalla. ”Työstin gradua alitajuisesti. Se tietyllä tapaa muhi takaraivossa kaiken aikaa, vaikken sitä aktiivisesti miettinytkään. Monet tärkeistä oivalluksista kehittyivät nimenomaan tiedostamatta. Erään bussimatkan aikana syntyi esimerkiksi oivallus gradun kolmiosaisesta rakenteesta.”
Uusi elämänvaihe
Harju toteaa olevansa itselleen hieman oudossa tilanteessa. Opinnot on suoritettu loppuun, eivätkä edessä olevat haasteet ole vielä hahmottuneet. Kaikki on tavallaan auki. ”Nyt on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vaihe, etten ole missään töissä. Se on toisaalta aika hauskaa. On ollut aikaa rentoutua, eikä ole ollut kiire mihinkään.” Työnhaku on kuitenkin jo käynnissä. Harju jäisi mielellään yliopistolle töihin, koska tuntee viihtyneensä siellä erittäin hyvin. Hän ei toisaalta osaa suhtautua mihinkään työhön niin, että tekisi sitä loppuelämänsä ajan. Mutta ainakin aluksi yliopisto tuntuisi kaikkein parhaalta vaihtoehdolta. ”Esimerkiksi opiskelijoiden kanssa työskenteleminen on sellaista työtä, josta olen aina pitänyt. Katsotaan nyt, mitä jatkossa tapahtuu.”
Viikon päästä haastattelusta historian laitoksen sähköpostilistalle tulee ilmoitus: Historian laitoksen amanuenssi vaihtuu maaliskuun alussa. Ilkka Teerijoki jää kolmeksi vuodeksi tutkimusvapaalle. Sijaisena toimii Johanna Harju.
Ville Hartikainen
